tiistai 27. lokakuuta 2015
Kuu taivaalta
Kirjoitettu vuosien kuluessa
Kuu taivaalta!
Kirjoitettu tarina suuresta urheilijasta!
Oli pitkään Kiteen Suomen ja koko maailman paras 1963 alkaen!
Mieli kaipasi nuorena sydän ystävää,
onko sellaista mulle ollenkaan.
Jos löydän, riittääkö rohkeus,
kun kokemus puuttuu kokonaan.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan?
Kohtasimpa neijjon nuoren,
neijjon niin iki ihanan,
Kitteen pittäässä idässä
kirkon ankaran komennossa,
kohteessa "suvisen" rannan.
Mitään täydellisen kaunista,
uskonut olevan taivaissakaan,
aika paljolti neidosta sanottu.
Siinä olit, tietämättäsi ihana
shokeeravasti sulle sykki syömmein!
Samalla kaunis ja kaukainen
kuin ois kuuta kurkotellut,
sitten katajaan kapsahellut.
Olit kangastus taivaanrannan
niin olit kaukana kaunoinen!
Eipä tiennyt haaveillessaan
mitä elämä tullessaan tuo.
Toi enemmän kuin toivoin,
näköpiiriini ihanan ihmisen
olinkin sen kesän onnesta sekaisin!
Tekipä mieleni kumminkin tepposet,
rohkeasti "kuuta" kurkin,
kuuta niin iki-ihanaa.
Olispa ollut hetkisen maassa,
kun kuurakettiakaan ei saatavilla!
Kuinka rohkenisin lähestyä,
noin hillittömän kaunista ja ihanaa?
Vaikeusaste kuin Himalaja.
Saanko edes sanoja suustani.
Näytänkö naurettavan nololta?
Pelkäsin Sinun suoraan sanovan:
Mitäs täällä norkoelet.
Minulla kavereita, mistä helppoa valita!
Unelmoitko "kuuta" taivahalta?
"Onneksi niin ei käynyt"!
Mikään muu ei ollut "järkyttänyt"
mieltäni niin positiivisesti?
Oli todella kuin kuu taivaalta
Voiko onnea olla näin suurta? Usko,
toivo, rakkaus ja suurin on Ensirakkaus!
Lähdimpä taas kylille kerran
voisinko haavettani havaita?
HUPS siinä hän istuikin ulkokeinussa
istui kuin ihminen oisi ollut,
tutkiessaan paksua "opusta"!
Lähestyinkin kohdetta varoen
jännitys oli sielussa sietämätön.
sädekehä vain häneltä puuttui,
tervehdykseen vastasi iloisesti,
sulosanat suustansa solisi.
Meni kerrasta pasmat sekaisin,
minun kuulumisia kysellessä,
neidon sulosanoja kuunnellessa.
Katsellessa kauneinta hymyä,
se oli suoraan taivaasta tullut!
Sitä solinaa oisin halunnut kuulla,
kuulla vaikka ikuisesti,
paratiisimaista liverrystä.
Voi sitä hirveää jännitystä,
jännitystä niin vietävän ihanaa!
Hetkihän taivaallisen tavaton,
maalaispojalle ei sellaista satu!
Mieleni liiteli sinne tänne,
hymyilytti yöt ja päivät,
eipä tiennyt miten olemus olisi!
Olin silloin onnellinen
onnellisempi kuin arvaatkaan.
Jalat tuskin maahankaan ylsi
käsi kättäsi haaveessa hapusi
elo silloin ihanalta maistui!
Nautin sekunneistakin seurassasi,
olit täysin täydellinen.
Koko kansaakin kohautit.
kun aina voiton seppele päässäsi,
pihapiiriisi palasit!
Kel onni on, onnen kätkeköön,
kukaan ei kerro minne?
Koetin kätkeä onneni-ilon.
Kuinka kätkeä aitoa iloa,
eihän se pysy piilosa, se hymyilee!
Tavattiimpa toisenkin kerran,
kakkukahvit tarjosit tuvassa,
olimpa siitäkin niin otettu.
Ite oikein leipomansa
suussa sulavan makuisen.
Kohdattiimpa kolmannenkin
kulettiin hetken keskistä katua
käytiin kylän keskustassa.
Käsi kädessäin hetkisen viipyi,
herkkiä kieliä minussa soitit!
Halajin Sinua lähelleni
jopa kaulahan kapsahtamaan,
Siellä vanhan aittanne luona.
Halaukset oli suuri ihanuus,
mielessäni suuri kiitollisuus!
Tavatessamme aina arastelin,
pihatielle tuskin uskalsin,
ollaanko samalla aaltopituudella?
Suotko hymysi vielä minulle,
minulle köyhälle pojalle?
Kaikki kuitenkin sujuikin sutjakasti,
tyytyväisiä lie molemmat
sulosoinnut mielessäni hyrisi.
Silti pelkokin mielessä heräsi,
oliko onneni liian suuri?
Ympärillä kaverit kateelliset,
hioivatkin onneni tuhoa,
mukana kateellinen kaverini?
Siitä täysin tietämättä,
elin ihanan katseesi lumoissa.
Vain vajaan kesän kesti onni,
talollinen "kaveri" väliimme ehätti.
Puhui sulle miusta paljon palturia
naureskeli pitkin kyliä,
haaremiinsa sinut halusi!
Tulipa sitten rehvasteleen,
olet hänen morsiamensa,
naimakaupatkin luvassa.
Toipa terveiset Sinulta,
et halua koskaan, minua tavata?
Kauas silloin onni haihtui,
mieleni karille karahti!
Tuttuhan se oli tilanne.
Kurkotelleeni kuuta tiesin
harhaako onneni olikin?
Empä tiedä tänäänkään,
mikä haaveemme hajotti.
Kaikki keinot sallittuja,
sodassa ja rakkaudessa,
kunpikaan meistä, sitä tuskin halusi!
Hetkistä kanssasi, luojaani kiitin!
Vaikka kielsit viestinnän Sinulle?
Näin uusi sulhos kertoi minulle!
Silti iloitsin Sinusta siellä,
Kiteellä, en missään mieron tiellä!
Jäipä mieleen kirkas kohta,
oli onni minuakin sipaissut.
Jossain se on maailamalla,
olihan se vahvasti hipaissut.
Onnen lähettillä muistuttanut!
Jatkoipa töiden etsimistä,
rankkoja oli työtkin silloin
onneakin kaipasin kovasti.
Sisukkuutta silti riitti,
elämän pakko siivitti menoa?
Eipä poijjalle paljon jäänyt
selkäsikin käänsit minulle,
muistot kumminkin ihanat.
Löysi lopulta elämäntoverin,
hänen kanssaan, ihana elellä!
Talouskin nousi ripeästi,
aikaahan siinä meni.
Kokemusta monituisilta aloilta,
miettiessä kaiken aikaa,
mistä rahat raapaistaisiin?
Olitpa ollut lahja taivahasta,
juuri sopivalla hetkellä.
Annoit osviittaa elämääni,
jäit muistoihini elämään,
olit enemmän kuin tajusin.
Toivon silti viestin kohteen,
jostain vielä putkahtavan,
Niinkuin putkahti onnikin
salaperäisyyden sokkeloista,
voisi vertailla harhaako kaikki olikin
Muistin sinua tuhanesti,
otatko edes kiitosta vastaan?
Tajusin suurtakin onnea olevan.
Nostit aatokset toiselle tasolle,
tasolle niin "viettävälle"!
Tähän onkin paras lopettaa,
elämä se meitäkin opettaa,
Vastaiset ja myötämäet,
nähnyt mielenkiintoista elämää!
Lisään tarvittaessa säkenöiviä säkeitä..
Jos ei säkeitä, niin rivejä säkeisiin!
"Kirjoitettu kuullun tarinan mukaan"?
Vielä aiheeseen liittyvää musiikkia klikkaa tätä!
Pääset matkalle kuunsillalle!
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Lenssun iskiessä!
Orimattila 28.1.1997
Lenssun iskiessä
Lenssu se meihi ku
jollonnii tulloo,
elämässä ei sillo ou
paljonkaa sulloo.
Lenssuku oikee rohmoo ja
juilii,
miel tekköö sillo, männä
jo huilii.
Sänkyy ihtesä kallistoo,
ja peittosa alla vua
kutjottoo.
Ei tule un, eikä voi
valavoo,
joka paikkoo se lensukii,
alakaa jo kalavoo.
Sitteku pikkuse horrostaa,
painajaisii näkköö,
piässäi o iha niinku,
siinnois jo häkkee.
Viluvvärreet vua
seläpiissä karmii,
eijjou potilaassa
tippookaa sarmii.
Silimättii sillon vuan
puolittai auki,
henkiikii haukkoo ku
kuivilla hauki.
Tilalla potilas piehtaroi
ja koittaa,
ähkiä valittoo ja aikoo
voittoo.
Mauno Strandén
Kyllä sitä just paistettuja piirakoita pittää nousta ottamaan, jookosta ;)tiistai 29. syyskuuta 2015
Kevät herää
H:ki
22.3-97
Kevät
herää.
Kukkaset
nousee sylistä roudan,
heräävät
jälkeen pienen tuon poudan.
Kylmästä
maasta ihmeen ne näyttää,
toivolla
monen syömen ne täyttää.
Ihmeen
tuon heräävän, moni sen toistaa,
aurinko
taasen kaikelle loistaa.
Tuoksut
ja äänet, täyttää taivaan maan,
taas
kerran yhdessä riemuitaan.
Vain
hetken kestää kukat ja lintujen laulu,
tehkäämme
siitä itselle muistojen taulu.
Hetken
kauneus kestää saa,
ihminenkin
hetkisen, sitten rupsahtaa...
Mauno
Strandèn
Näitä keväällä tulee pihamaalle! Alimman kuva sateen jälkeen!
maanantai 28. syyskuuta 2015
Muisto Kiteeltä 1995
H:ki
27/2-95
Muisto
Kiteeltä.
Kiteen
muistan, mieleen painunut on syvään,
aatos
askaroipi, saapuu joskus kylään.
Nuoren
työt ja olot, oli ankeet kovat,
mieleen
sittenkin, tulee vain muistot somat.
Kukkui
Kiteen käki silloin kaunihimmin,
oli
kesä siellä ihana ja lämmin.
Oli
lampein ahvenetkin ihan toista maata,
särjistäkin
taittiin suolakalaa saada.
Suvirannan
iltahetket hyvin muistaa,
ihmissuhteet
alkoi silloin luistaa.
Ois
kuin mansikka, tuo kakku kermainen,
pantu
päälle ihanan tuon kermaleivoksen.
Maistettiinko
silloin eloo ihanaa,
ei,
muistot tunnettuja on vain ruusuistaan.
Nyt
kaikkea on hieno muistella,
kun
syksyyn, alamme jo luistella.
Mauno Strandén
maanantai 21. syyskuuta 2015
Käin kukkaukset
O:la
27.5.1998 21.45
Käin kukkaukset
Käin kukunta kunnaalta kauniina kuuluu,
vanhoilta piijoilta pelekästään huu huu.
Mustarastas se suloisen sointinsa antaa,
johon kurpan tuo kurnutus ei ota kantoo.
Luonto hiljainen on, toista oll ennen,
kun käittii kukkuivaivat tullen ja mennen.
Mustarastas se suloisen sointinsa antoi
johon kurpan tuo kurnutus ei ottanna kantoo.
Kaukana käki nyt orpona kukkuu,
etelän reissuilla kaverit hukkui.
Siellä EU:ssa särvitään, pikkulintuja monta,
jonkun pitäs meilläi sannoo:,, Perin onnetonta.
Elotonta reservaattii meille nyt luodaan,
ottooko pitäs vua, mitä etelästä suodaan.
Nythän tässä pitäs jo nyrkkiä näyttee,
ei lintuja sua syyvvä, tai kaikkia täyttee.
Mauno Strandén
torstai 17. syyskuuta 2015
Ratsu nimeltä Thomas!
Sanoisin sävel läheltä liippaa ;) Tuohon aikaan oli tämänniminen jokaisen asiaaseuraavan huulilla, muistanette kai!
Käydään Paasiveden rannalla taas puolukassa!
Käydään Paasiveden rannalla taas puolukassa!
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Syksy 1996
Orimattila 19.11.1996
Syksy
Ankeutta harmautta, syksy
meille antaa,
Atlantilta pilvet suuret
vettä meille kantaa.
Sataa suurin pisaroin,
kaikki täällä kastuu,
vaikka kuinka varoen,
luonnossa nyt astuu.
Metsäretken tehdä saan,
suureen hiljaisuuteen,
luonnonkirkkoon menen vaan
ja katsoo kaukaisuuteen.
Sammaleiden kasvustot,
parhaimmat on siellä,
lajitelma loputon ja
tuoksuvatkin vielä.
Retki metsänuumeniin, se
kyllä maksaa vaivan,
syksyn väriloiston nään,
tähtiä en taivaan.
Jo timanteiksi muuttuu,
vesipisaratkin nuo,
vain yksi täältä
puuttuu, kukkaloisto tuo.
Syvemmälle metsään, on
hyvä kuljeskella,
luontoa kun siellä on helppo lueskella.
Nuotion kun tekee, luokse
ikikuusikon,
tervaskanto palaa, nyt
melkein kesä on.
Pisarat kun pudotessaan,
sammaleessa sipsuu,
hahmo harmaa nuotiolla,
yksin siellä istuu.
Katsoo liekkiin
suunnistaja, vielä synkän salon,
laittaisinko liekkeihin,
tuonkin koivuhalon.
Mauno Strandén
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



