M:lä 15.10.2015
Pienen pieni onni
Tuo pienen pieni onni
oli mulla haaveissain.
Jos joskus onnen löydän,
Pois en anna milloinkaan!
Jos onni tulis vastaan
lailla vanhan tuttavan,
edessäni taas näen
päivän kauniin paistavan!
Me hymyiltäis ja naurettais,
me halattais kenties tanssittais.
Pienen pieni onni, niin suuri olikin
kun pienen pienen onnen, minä vain halusin.
Suuren suuri onni näkyy, kaikialle niin,
että ottajia löyttyy, suuren onnen ohjaksiin.
Silloin onni on vain lainaa,
Joka viedään multa pois!
Missä missä onni piilee,
siell on onnen onkijat.
Älä koskaan kerro heille,
mis on, onnes poukamat!
Siellä hymyiltäis, siellä naurettais,
halattais kenties tanssittais,
se pienen pieni onni, täyttäis meidän maailman
ja se pienen pieni onni, olis suoraan taivaasta!
Jäi pyörimään korvaan kun kuulin, "korvamato" kirjoitin sanoja mitkä tuli solkenaan selkäytimestä...
Mauno Strandén
lauantai 9. tammikuuta 2016
torstai 7. tammikuuta 2016
Vesi
Orimattila
12.1.1997
Vesi
Vesi
elämän tuo kehto,
siinä
kaiken elämisen ehto.
Veteen
elämämme liittyy,
ajatuskin
siihen piirtyy.
Katse
kiintyy kevätpuroon,
paljon
merkitsevään kyynelnoroon.
Vesi
taipuu, vesi kantaa,
kimalluksen
silmään vesi antaa.
Vesi
meille kaiken antaa,
ääni
vettä myöten hyvin kantaa.
Vesielävän
jos tänään syömme,
jaksamme
taas tehdä hyvin työmme.
Suudelmakin
veteen liittyy,
kuvas
aivolohkoon piirtyy.
Luokses
ajatuksein tekee retken,
kulkein
varmaan vesiteitä pitkin.
Vesikielellä kun ootan,
Vesikielellä kun ootan,
kesän
mansikoita mustikoita,
taikka
vaikka sultsinoita.
Vesi
kaiken perustana on.
Tai jos teenkin pitkän retken,
lähteen reunalla voin viettää juomahetken.
Lähteen pinnassa on kuvan taivaan,
kuinka levollisen mielen siitä sainkaan.
Tai jos teenkin pitkän retken,
lähteen reunalla voin viettää juomahetken.
Lähteen pinnassa on kuvan taivaan,
kuinka levollisen mielen siitä sainkaan.
Vesi
maailmahan elon loi,
vaikka
se, yllä, alla väliin elämöi.
Kunnioituksen
suuren annan,
Vedenjumalalle
kannan…
Mauno
Strandén
perjantai 4. joulukuuta 2015
Muistojeni joulu.1997
Helsinki
20.12-97 Joululauluni Muistelua 1950 luvulta
Muistojeni joulu.
Taas Joulu tuo,
ja lämmön luo,
meidän sisimpään,
nuoruutemme Joulut tulee mieleen.
Ne kauniita oll
elämälle sydän sykki vaan,
ja vesi tuli pikkupojan kieleen.
"Äidin ruuat maittavat,
ja tupa hiljainen,
se oisko ollut rakkauden siemen."
Sä tulit silloin Joulu oi,
majaan matalaan
jäit ikuisesti
pikkupojan mieleen.
Oi Joulu jälleen tullos taas,
sä tupaan hiljaiseen,
nyt kylvön aika meillä tässä lienee.
"Muistoihinne jätämme sen nytt itämään,
kun kuljette te rakkauden teillä."
Muistatteko lapset meitä,
vuoden kahdentuhannen,
kuink sukupolvet kukkii,
unhonyöhön hukkuu.
Oi lapsi kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä Joulurauha, hiljaa syntyy.
"Oi lapset kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä rakkautes palaa syttyy..."
Mauno Strandén
Muistojeni joulu.
Taas Joulu tuo,
ja lämmön luo,
meidän sisimpään,
nuoruutemme Joulut tulee mieleen.
Ne kauniita oll
elämälle sydän sykki vaan,
ja vesi tuli pikkupojan kieleen.
"Äidin ruuat maittavat,
ja tupa hiljainen,
se oisko ollut rakkauden siemen."
Sä tulit silloin Joulu oi,
majaan matalaan
jäit ikuisesti
pikkupojan mieleen.
Oi Joulu jälleen tullos taas,
sä tupaan hiljaiseen,
nyt kylvön aika meillä tässä lienee.
"Muistoihinne jätämme sen nytt itämään,
kun kuljette te rakkauden teillä."
Muistatteko lapset meitä,
vuoden kahdentuhannen,
kuink sukupolvet kukkii,
unhonyöhön hukkuu.
Oi lapsi kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä Joulurauha, hiljaa syntyy.
"Oi lapset kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä rakkautes palaa syttyy..."
Mauno Strandén
torstai 3. joulukuuta 2015
1999 koulutapaamiseen tekemäni laulun sanat
1999 koulutapaamiseen tekemäni laulun sanat
Menneitä
muistellen
Me
täytimme muistojen suloisen maljan,
joka
nuoruuden jälkeen jo vajunut on,
”kun
saavumme Kiteelle koulumme juhlaan,
meillä
mielessä odotus mieluisa on”.
On
luonto nyt muovannut uudelleen meidät,
kuin
omenat tarhassa syksyisin on.
”Vuodet
kauneuden veivät, joiltakin meiltä,
vain
parhaimmat aromit jäljellä on”
Ei
hetkessä kaikille aikaa oo haastaa,
kun
kaunis tuo tuokio ohi jo on.
”Mutta
muistojen maljaan, kuin ruusut ne laitan,
tuo
maljakko kirkkaana säilyvä on!”
Vielä
muistamme jatkossa, toista ol ennen,
kun
yhdessä koulussa taaperrettiin.
”Vuodet
kirkkaimmat helmistä veivät ne meiltä,
silti
muistoista kauneimmat säilyvät ain!”
Mauno
Strandén
Orimattilassa
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Tuon kuun
H:ki3.11.1998 00.14
Tuon kuun
Suudelman huuliltas
haaveissain join,
huumaavan hetken
katseesi toi.
Syksy on tullut paljaat
on puut,
nappana paistaa
minunkin kuu.
Tuoksusi mieleen
tuulonen tuo,
kaukaa aroilta
terveiset suo.
Elo on hetki siihen se
jää,
nauti siis nyt, on viel
elämää.
Talvi kun kourii
roudassa maa,
ajatus hetken matkoilla
saa.
Löytää helposti
muistojen maan,
siellä on kaikki, nyt
kauniinpaa.
Siks suudelman
huuliltas haaveissain juon,
kuunkin taivaalta
sinulle tuon.
Jos prinssisi haaveissas
ratsastelee,
katso kuka siellä
kuuta, nyt katsastelee.
Mauno Strandén
Tähän olisi sävelkin, jos osaisi sovittaa vielä, no ei se kannata..
Tähän olisi sävelkin, jos osaisi sovittaa vielä, no ei se kannata..
lauantai 31. lokakuuta 2015
Syysmuistelot 1996
Orimattila 16.9.1996
Syysmuistelot
Syksyn tulon
luissani jo tiedän,
tuulen nään, puiden lehdetkin jo vievän.
Hopeaisen harmaan
ohimoillain nään,
voi kun oisi vielä, kevättä tää.
Paljon elämässä
ilonaiteitakin on,
laitetaan talteen ne
muistilokeroon.
Kanssa ystävien
keskustella vois,
jos Luoja paljon
elonpäiviäkin sois.
Kauneimmat kesät, nuoruuden parhaan,
niin monet myöhään
sen tajuaa.
Vaikka ystävät haihtuu
taivaan tuuliin,
muistot hyvät jäävät viel elämään.
Jos tänään tapaat
ystävän tuon,
voisi huomenna, olla jo
myöhä.
Siks ystävälle hetki nyt
uhratkaamme,
ja kauniit terveiset,
hänelle kertokaa…
Mauno Strandén
tiistai 27. lokakuuta 2015
Kuu taivaalta
Kirjoitettu vuosien kuluessa
Kuu taivaalta!
Kirjoitettu tarina suuresta urheilijasta!
Oli pitkään Kiteen Suomen ja koko maailman paras 1963 alkaen!
Mieli kaipasi nuorena sydän ystävää,
onko sellaista mulle ollenkaan.
Jos löydän, riittääkö rohkeus,
kun kokemus puuttuu kokonaan.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan?
Kohtasimpa neijjon nuoren,
neijjon niin iki ihanan,
Kitteen pittäässä idässä
kirkon ankaran komennossa,
kohteessa "suvisen" rannan.
Mitään täydellisen kaunista,
uskonut olevan taivaissakaan,
aika paljolti neidosta sanottu.
Siinä olit, tietämättäsi ihana
shokeeravasti sulle sykki syömmein!
Samalla kaunis ja kaukainen
kuin ois kuuta kurkotellut,
sitten katajaan kapsahellut.
Olit kangastus taivaanrannan
niin olit kaukana kaunoinen!
Eipä tiennyt haaveillessaan
mitä elämä tullessaan tuo.
Toi enemmän kuin toivoin,
näköpiiriini ihanan ihmisen
olinkin sen kesän onnesta sekaisin!
Tekipä mieleni kumminkin tepposet,
rohkeasti "kuuta" kurkin,
kuuta niin iki-ihanaa.
Olispa ollut hetkisen maassa,
kun kuurakettiakaan ei saatavilla!
Kuinka rohkenisin lähestyä,
noin hillittömän kaunista ja ihanaa?
Vaikeusaste kuin Himalaja.
Saanko edes sanoja suustani.
Näytänkö naurettavan nololta?
Pelkäsin Sinun suoraan sanovan:
Mitäs täällä norkoelet.
Minulla kavereita, mistä helppoa valita!
Unelmoitko "kuuta" taivahalta?
"Onneksi niin ei käynyt"!
Mikään muu ei ollut "järkyttänyt"
mieltäni niin positiivisesti?
Oli todella kuin kuu taivaalta
Voiko onnea olla näin suurta? Usko,
toivo, rakkaus ja suurin on Ensirakkaus!
Lähdimpä taas kylille kerran
voisinko haavettani havaita?
HUPS siinä hän istuikin ulkokeinussa
istui kuin ihminen oisi ollut,
tutkiessaan paksua "opusta"!
Lähestyinkin kohdetta varoen
jännitys oli sielussa sietämätön.
sädekehä vain häneltä puuttui,
tervehdykseen vastasi iloisesti,
sulosanat suustansa solisi.
Meni kerrasta pasmat sekaisin,
minun kuulumisia kysellessä,
neidon sulosanoja kuunnellessa.
Katsellessa kauneinta hymyä,
se oli suoraan taivaasta tullut!
Sitä solinaa oisin halunnut kuulla,
kuulla vaikka ikuisesti,
paratiisimaista liverrystä.
Voi sitä hirveää jännitystä,
jännitystä niin vietävän ihanaa!
Hetkihän taivaallisen tavaton,
maalaispojalle ei sellaista satu!
Mieleni liiteli sinne tänne,
hymyilytti yöt ja päivät,
eipä tiennyt miten olemus olisi!
Olin silloin onnellinen
onnellisempi kuin arvaatkaan.
Jalat tuskin maahankaan ylsi
käsi kättäsi haaveessa hapusi
elo silloin ihanalta maistui!
Nautin sekunneistakin seurassasi,
olit täysin täydellinen.
Koko kansaakin kohautit.
kun aina voiton seppele päässäsi,
pihapiiriisi palasit!
Kel onni on, onnen kätkeköön,
kukaan ei kerro minne?
Koetin kätkeä onneni-ilon.
Kuinka kätkeä aitoa iloa,
eihän se pysy piilosa, se hymyilee!
Tavattiimpa toisenkin kerran,
kakkukahvit tarjosit tuvassa,
olimpa siitäkin niin otettu.
Ite oikein leipomansa
suussa sulavan makuisen.
Kohdattiimpa kolmannenkin
kulettiin hetken keskistä katua
käytiin kylän keskustassa.
Käsi kädessäin hetkisen viipyi,
herkkiä kieliä minussa soitit!
Halajin Sinua lähelleni
jopa kaulahan kapsahtamaan,
Siellä vanhan aittanne luona.
Halaukset oli suuri ihanuus,
mielessäni suuri kiitollisuus!
Tavatessamme aina arastelin,
pihatielle tuskin uskalsin,
ollaanko samalla aaltopituudella?
Suotko hymysi vielä minulle,
minulle köyhälle pojalle?
Kaikki kuitenkin sujuikin sutjakasti,
tyytyväisiä lie molemmat
sulosoinnut mielessäni hyrisi.
Silti pelkokin mielessä heräsi,
oliko onneni liian suuri?
Ympärillä kaverit kateelliset,
hioivatkin onneni tuhoa,
mukana kateellinen kaverini?
Siitä täysin tietämättä,
elin ihanan katseesi lumoissa.
Vain vajaan kesän kesti onni,
talollinen "kaveri" väliimme ehätti.
Puhui sulle miusta paljon palturia
naureskeli pitkin kyliä,
haaremiinsa sinut halusi!
Tulipa sitten rehvasteleen,
olet hänen morsiamensa,
naimakaupatkin luvassa.
Toipa terveiset Sinulta,
et halua koskaan, minua tavata?
Kauas silloin onni haihtui,
mieleni karille karahti!
Tuttuhan se oli tilanne.
Kurkotelleeni kuuta tiesin
harhaako onneni olikin?
Empä tiedä tänäänkään,
mikä haaveemme hajotti.
Kaikki keinot sallittuja,
sodassa ja rakkaudessa,
kunpikaan meistä, sitä tuskin halusi!
Hetkistä kanssasi, luojaani kiitin!
Vaikka kielsit viestinnän Sinulle?
Näin uusi sulhos kertoi minulle!
Silti iloitsin Sinusta siellä,
Kiteellä, en missään mieron tiellä!
Jäipä mieleen kirkas kohta,
oli onni minuakin sipaissut.
Jossain se on maailamalla,
olihan se vahvasti hipaissut.
Onnen lähettillä muistuttanut!
Jatkoipa töiden etsimistä,
rankkoja oli työtkin silloin
onneakin kaipasin kovasti.
Sisukkuutta silti riitti,
elämän pakko siivitti menoa?
Eipä poijjalle paljon jäänyt
selkäsikin käänsit minulle,
muistot kumminkin ihanat.
Löysi lopulta elämäntoverin,
hänen kanssaan, ihana elellä!
Talouskin nousi ripeästi,
aikaahan siinä meni.
Kokemusta monituisilta aloilta,
miettiessä kaiken aikaa,
mistä rahat raapaistaisiin?
Olitpa ollut lahja taivahasta,
juuri sopivalla hetkellä.
Annoit osviittaa elämääni,
jäit muistoihini elämään,
olit enemmän kuin tajusin.
Toivon silti viestin kohteen,
jostain vielä putkahtavan,
Niinkuin putkahti onnikin
salaperäisyyden sokkeloista,
voisi vertailla harhaako kaikki olikin
Muistin sinua tuhanesti,
otatko edes kiitosta vastaan?
Tajusin suurtakin onnea olevan.
Nostit aatokset toiselle tasolle,
tasolle niin "viettävälle"!
Tähän onkin paras lopettaa,
elämä se meitäkin opettaa,
Vastaiset ja myötämäet,
nähnyt mielenkiintoista elämää!
Lisään tarvittaessa säkenöiviä säkeitä..
Jos ei säkeitä, niin rivejä säkeisiin!
"Kirjoitettu kuullun tarinan mukaan"?
Vielä aiheeseen liittyvää musiikkia klikkaa tätä!
Pääset matkalle kuunsillalle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)