H:ki 7.5.1998 13.23
Hiirenkorvat.
Mistä kaikki hiirenkorvat,
puihin kertyneetkin jo.
Punertavat, sinertävät
kyllä niillä kylmä on.
Kuulostelee pieni korva,
kuinka luonto jaksaakaan.
Kauempaa ei kuulu mitään,
täytyy korvaa kasvattaa.
Korvat kasvaa terhakkaana,
lämpö aikaan tämän saa.
Yhdistyvät lämpö valo,
mahlas virtaa, virtanaan.
Tänään teenkin uuden vastan,
tuoksus täyttää pihamaan.
Jälleen vartaloni virkoo,
uuteen kesään saunomaan.
Mauno Strandén
-Ei kaivata lausetta monta.
Ei tarvitse selittää,
kun viestiä sanatonta
jo ystävä ymmärtää.
Ei ystävyys suuria vaadi,
vain ikkunan avoimen.
..Ei suunnitelmia laadi,
vaan odottaa kuunnellen.
Se mikä on aitoa meissä,
se ainoa voimaan jää,
ja hauraissa särkyneissä,
on ystävyys väkevää.-
Helsinki 20.10.1996
Mökkiläisen saunaruno
Lämmitämpä mökkisaunan jälleen,
rankka viikko, tulomatka tänne.
Viikon huolet heitän hartioilta,
saunan jälkeen, on taas hyvä olla.
Tulen saunan kiukaaseen kun tuikkaan,
saunatontulle jo ukseen huikkaan,
Käytkö tekemässä pari vastaa,
ne voi hetkeks vaikka veteen kastaa.
Verryttelyyn aikaa hetki on,
kuljen metsäs, kuin kesämuistohon.
Astuessa saunan lämpimään,
ihanaa, keho tuntee jo, sulo elämän.
Heitän vettä, kiukaan kuumaan syleilyyn,
löyly, keskittyy jo kehon hyväilyyn.
Se hyväilee, kuin käsi pehmoinen,
kiukaan äänet tahdittaen sen.
Vastalla kun hetken selkää hakkaan,
murheet mielestä jo ukseen nakkaan.
Jäsenet nyt liikkuu vetreästi,
vain vähänaikaa, uusi vasta kesti.
Hetken saunomisen hurma kestää,
sitten mahaa, selkää, reittä pestään.
Vilvoitelles, kukunnan kun kuulen,
sieraimissa aistin, leppeän tuon kesätuulen.
Mauno Strandén
Kirjoitettu vuosien kuluessa.
Varoitus sisältää romantiikkaa, jännitystä ja pettymystä!
Kuu taivaalta!
Kirjoitettu tarina suuresta urheilijasta!
Oli pitkään Kiteen Suomen ja koko maailman paras 1963 alkaen!
Mieli kaipasi nuorena sydän ystävää,
onko sellaista mulle ollenkaan.
Jos löydän, riittääkö rohkeus,
kun kokemus puuttuu kokonaan.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan?
Kohtasimpa neijjon nuoren,
neijjon niin iki ihanan,
Kitteen pittäässä idässä
kirkon ankaran komennossa,
kohteessa "suvisen" rannan.
Mitään täydellisen kaunista,
uskonut olevan taivaissakaan,
aika paljolti neidosta sanottu.
Siinä olit, tietämättäsi ihana
shokeeravasti sulle sykki syömmein!
Samalla kaunis ja kaukainen
kuin ois kuuta kurkotellut,
sitten katajaan kapsahellut.
Olit kangastus taivaanrannan
niin olit kaukana kaunoinen!
Eipä tiennyt haaveillessaan
mitä elämä tullessaan tuo.
Toi enemmän kuin toivoin,
näköpiiriini ihanan ihmisen
olinkin sen kesän onnesta sekaisin!
Tekipä mieleni kumminkin tepposet,
rohkeasti "kuuta" kurkin,
kuuta niin iki-ihanaa.
Olispa ollut hetkisen maassa,
kun kuurakettiakaan ei saatavilla!
Kuinka rohkenisin lähestyä,
noin hillittömän kaunista ja ihanaa?
Vaikeusaste kuin Himalaja.
Saanko edes sanoja suustani.
Näytänkö naurettavan nololta?
Pelkäsin Sinun suoraan sanovan:
Mitäs täällä norkoelet.
Minulla kavereita, mistä helppoa valita!
Unelmoitko "kuuta" taivahalta?
"Onneksi niin ei käynyt"!
Mikään muu ei ollut "järkyttänyt"
mieltäni niin positiivisesti?
Oli todella kuin kuu taivaalta
Voiko onnea olla näin suurta? Usko,
toivo, rakkaus ja suurin on Ensirakkaus!
Lähdimpä taas kylille kerran
voisinko haavettani havaita?
HUPS siinä hän istuikin ulkokeinussa
istui kuin ihminen oisi ollut,
tutkiessaan paksua "opusta"!
Lähestyinkin kohdetta varoen
jännitys oli sielussa sietämätön.
sädekehä vain häneltä puuttui,
tervehdykseen vastasi iloisesti,
sulosanat suustansa solisi.
Meni kerrasta pasmat sekaisin,
minun kuulumisia kysellessä,
neidon sulosanoja kuunnellessa.
Katsellessa kauneinta hymyä,
se oli suoraan taivaasta tullut!
Sitä solinaa oisin halunnut kuulla,
kuulla vaikka ikuisesti,
paratiisimaista liverrystä.
Voi sitä hirveää jännitystä,
jännitystä niin vietävän ihanaa!
Hetkihän taivaallisen tavaton,
maalaispojalle ei sellaista satu!
Mieleni liiteli sinne tänne,
hymyilytti yöt ja päivät,
eipä tiennyt miten olemus olisi!
Olin silloin onnellinen
onnellisempi kuin arvaatkaan.
Jalat tuskin maahankaan ylsi
käsi kättäsi haaveessa hapusi
elo silloin ihanalta maistui!
Nautin sekunneistakin seurassasi,
olit täysin täydellinen.
Koko kansaakin kohautit.
kun aina voiton seppele päässäsi,
pihapiiriisi palasit!
Kel onni on, onnen kätkeköön,
kukaan ei kerro minne?
Koetin kätkeä onneni-ilon.
Kuinka kätkeä aitoa iloa,
eihän se pysy piilosa, se hymyilee!
Tavattiimpa toisenkin kerran,
kakkukahvit tarjosit tuvassa,
olimpa siitäkin niin otettu.
Ite oikein leipomansa
suussa sulavan makuisen.
Kohdattiimpa kolmannenkin
kulettiin hetken keskistä katua
käytiin kylän keskustassa.
Käsi kädessäin hetkisen viipyi,
herkkiä kieliä minussa soitit!
Halajin Sinua lähelleni
jopa kaulahan kapsahtamaan,
Siellä vanhan aittanne luona.
Halaukset oli suuri ihanuus,
mielessäni suuri kiitollisuus!
Tavatessamme aina arastelin,
pihatielle tuskin uskalsin,
ollaanko samalla aaltopituudella?
Suotko hymysi vielä minulle,
minulle köyhälle pojalle?
Kaikki kuitenkin sujuikin sutjakasti,
tyytyväisiä lie molemmat
sulosoinnut mielessäni hyrisi.
Silti pelkokin mielessä heräsi,
oliko onneni liian suuri?
Ympärillä kaverit kateelliset,
hioivatkin onneni tuhoa,
mukana kateellinen kaverini?
Siitä täysin tietämättä,
elin ihanan katseesi lumoissa.
Vain vajaan kesän kesti onni,
talollinen "kaveri" väliimme ehätti.
Puhui sulle miusta paljon palturia
naureskeli pitkin kyliä,
haaremiinsa sinut halusi!
Tulipa sitten rehvasteleen,
olet hänen morsiamensa,
naimakaupatkin luvassa.
Toipa terveiset Sinulta,
et halua koskaan, minua tavata?
Kauas silloin onni haihtui,
mieleni karille karahti!
Tuttuhan se oli tilanne.
Kurkotelleeni kuuta tiesin
harhaako onneni olikin?
Empä tiedä tänäänkään,
mikä haaveemme hajotti.
Kaikki keinot sallittuja,
sodassa ja rakkaudessa,
kunpikaan meistä, sitä tuskin halusi!
Hetkistä kanssasi, luojaani kiitin!
Vaikka kielsit viestinnän Sinulle?
Näin uusi sulhos kertoi minulle!
Silti iloitsin Sinusta siellä,
Kiteellä, en missään mieron tiellä!
Jäipä mieleen kirkas kohta,
oli onni minuakin sipaissut.
Jossain se on maailamalla,
olihan se vahvasti hipaissut.
Onnen lähettillä muistuttanut!
Jatkoipa töiden etsimistä,
rankkoja oli työtkin silloin
onneakin kaipasin kovasti.
Sisukkuutta silti riitti,
elämän pakko siivitti menoa?
Eipä poijjalle paljon jäänyt
selkäsikin käänsit minulle,
muistot kumminkin ihanat.
Löysi lopulta elämäntoverin,
hänen kanssaan, ihana elellä!
Talouskin nousi ripeästi,
aikaahan siinä meni.
Kokemusta monituisilta aloilta,
miettiessä kaiken aikaa,
mistä rahat raapaistaisiin?
Olitpa ollut lahja taivahasta,
juuri sopivalla hetkellä.
Annoit osviittaa elämääni,
jäit muistoihini elämään,
olit enemmän kuin tajusin.
Toivon silti viestin kohteen,
jostain vielä putkahtavan,
Niinkuin putkahti onnikin
salaperäisyyden sokkeloista,
voisi vertailla harhaako kaikki olikin
Muistin sinua tuhanesti,
otatko edes kiitosta vastaan?
Tajusin suurtakin onnea olevan.
Nostit aatokset toiselle tasolle,
tasolle niin "viettävälle"!
Tähän onkin paras lopettaa,
elämä se meitäkin opettaa,
Vastaiset ja myötämäet,
nähnyt mielenkiintoista elämää!
Lisään tarvittaessa säkenöiviä säkeitä..
Jos ei säkeitä, niin rivejä säkeisiin!
Vielä aiheeseen liittyvää musiikkia klikkaa tätä!
Pääset matkalle kuunsillalle!
maanantai 23. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Taukotuvalla 1999, Kiteen muistelo, Muistojeni Joulu
Tapahtui taukotuvalla 9.12.1999
Päivän harmaus haihtunut pimeyteen,
kun taukotuvalle rämmin.
On sisällä hyisevän kylmää taas,
Ei siellä ole liesi nyt lämmin.
Nyt sytytän kynttilät pimeyteen,
Ja lietehen tulen nyt tuikkaan.
Tuuli se ulkona tuivertaa,
Ja nurkissa soittojaan soittaa.
Minä kylmässä hiljaa istun nyt,
Ja kynttilät eessäni loistaa.
Pienen valon ne heittää pimeyteen,
Liekit ikkuna monena toistaa.
Tuuli yltyy ja ulkona pyryttää,
lämpö hiljalleen hiipii majaan.
Joulu kohta sielumme sytyttää,
Kun muistamme lapsuuden ajan.
Mauno Strandén
Orimattila 1996
Kiteen muistelo
Kiteen muistot mieleeni
taas palaa,
Niitä mietin joskus
melkein salaa.
Vahvat tuoksut, leppeä
tuo kesätuuli,
Hyväili se mua, kuin
tyttö rusohuuli.
Litteran viranomaisilta,
sain kauas vievän,
Työpaikka perillä, ei
ollut mikään kaunis sievä.
Työpaikka siellä, oli
pahempi kuin vankila,
Työkalutkin siellä oli,
lekoja ja rautakankija.
Kauas lähetitte minut
töihin Obnäsiin,
Oli surullista, minusta se
silloin niin.
Mutta takaisin, en tullut
maitojunalla,
Tein töitä siellä,
kaiken uhalla.
Tehty maailmalla töitä,
milloin milläkin säällä,
Yli 30 vuotta, ja
onnistuinkin täällä.
Hyvän miehen silloin
hukkaan heititte,
Kun työttömien kanssa
silloin leikitte.
Ystävät, siks teille
runon kirjoitin,
Te olitte parasta, jonka
silloin menetin.
Nuoruutenne ilmeet, on mun
mielessäin,
Ja kaunis Kiteen murre, on
poissa kielestäin.
Mauno Strandén
Helsinki 20.12-97 Joululauluni
Muistojeni
joulu.
Taas
Joulu tuo,
ja
lämmön luo,
meidän
sisimpään,
nuoruutemme
Joulut tulee mieleen.
Ne
kauniita oll
elämälle
sydän sykki vaan,
ja
vesi tuli pikkupojan kieleen.
"Äidin
ruuat maittavat,
ja
tupa hiljainen,
se
oisko ollut rakkauden siemen."
Sä
tulit silloin Joulu oi,
tupaan
hiljaiseen,
jäit
lähtemättömästi
pienen
pojan mieleen.
Oi
Joulu jälleen tullos taas,
sä
tupaan hiljaiseen,
nyt
kylvön aika tässä meillä lienee.
"Muistoihinne
jätämme sen nytten itämään,
kun
kuljette te rakkauden teillä."
Muistatteko
meitä vielä,
lapset
vuoden kahdentuhannen,
kuink
sukupolvet kukkii,
sitt
unhonyöhön hukkuu.
Oi
lapsi kahdentuhannen,
mis
ompi hiljaisuus,
vain
siellä Joulurauha, sykkii hiljaa syntyy.
"Oi
lapset kahdentuhannen,
mis
ompi hiljaisuus,
vain
silloin rakkautes palaa syttyy..."
Mauno
Strandén
torstai 12. maaliskuuta 2015
Hiirenkorvat 7.5.1998 klo 13.23
H:ki 7.5.1998 13.23
Hiirenkorvat.
Mistä kaikki hiirenkorvat,
puihin kertyneetkin jo.
Punertavat, sinertävät
kyllä niillä kylmä on.
Kuulostelee pieni korva,
kuinka luonto jaksaakaan.
Kauempaa ei kuulu mitään,
täytyy korvaa kasvattaa.
Korvat kasvaa terhakkaana,
lämpö aikaan tämän saa.
Yhdistyvät lämpö valo,
mahlas virtaa, virtanaan.
Tänään teenkin uuden vastan,
tuoksus täyttää pihamaan.
Jälleen vartaloni virkoo,
uuteen kesään saunomaan.
Mauno Strandén
Hiirenkorvat.
Mistä kaikki hiirenkorvat,
puihin kertyneetkin jo.
Punertavat, sinertävät
kyllä niillä kylmä on.
Kuulostelee pieni korva,
kuinka luonto jaksaakaan.
Kauempaa ei kuulu mitään,
täytyy korvaa kasvattaa.
Korvat kasvaa terhakkaana,
lämpö aikaan tämän saa.
Yhdistyvät lämpö valo,
mahlas virtaa, virtanaan.
Tänään teenkin uuden vastan,
tuoksus täyttää pihamaan.
Jälleen vartaloni virkoo,
uuteen kesään saunomaan.
Mauno Strandén
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Bilin pili! 25.10.1998
Orimattila 25.10.1998
Biliä vartioitsee, tuo
pieni punapää,
isäntänsä eessä
kulkee, ei koskaan kylmäks jää.
Naisten ihailuja
vastaan ottaa, nuppi tutisten,
en vaatteitanne minä
sottaa, rajan tietäen.
Hän tehtävän on
saanut, kyntää kukkovaot nuo,
ei pahakseen voi ottaa,
jos joku hyväilyt vain suo.
Urheasti jaksaa kyntää,
kaikki kosteikot,
isäntä sen taas saa
maksaa, on isot otsikot.
Huulilla on monen
naisen, pieni pili tuo,
hän tarkkaan
vartioitsee, ei päästä isäntänsä luo.
Jäykkänä kuin kanki,
jos joku suuta suikkaa vain,
varoo ettei kyynel,
pääse ryntäille ruikkaamaan.
Valloitustaan jatkaa,
kyntäin kaikki kosteikot,
häiritsevät työtä,
vain isot otsikot.
Tää työ on
kaksijakoinen, niin jännityksen makuinen.
Maailmaa kun johtaa
yläpää, mutt mitä tekee, pili punapää.
Mauno Strandén
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Valokuvani Kiteeltä 2000 ja Elämäni kesä!
Orimattila
30/10-95
Elämän
kesä
Onko
elämämme niinkuin kesä on?
Kevät,
ympärillä kaikki uutta,
joskus
sataa tai on vastatuulta,
tuoksut
kaikki ihanuudet, henkeä jo haukotaan.
Uutta
elämää on jokapuolla,
harvan
tarttee silloin kuolla.
Parin
haku riemullista kaikkialla,
ei
vaivaa meitä enää keväthalla.
Tulvii
valo, ilo, kaikki kuuluu kesään,
ajan
kulumista huomaammeko mekään.
Loputtoman
kaunis kesä kuluu puurtaessa työtä,
kukaan
tuskin muistaa pitkää talvi yötä.
Kuihtuu
kukat,laulu lintujen,
huokaa
pimenevä metsä, oksat taipuen.
Luonto
tietää ohi menneen kesän,
linnut
jättäneet on pikkuruisen pesän.
Tulee
syksy, ilta ihmisen,
vaik
jollain olo onkin omenainen.
Posket
punottain kuin talviomenat,
raikkaan
nautinnon ne antaa,
muisto
kesään, seuraavaan se kantaa.
Mauno
Strandén H:ki
Aamu, Antaisin pois, Ei hassumpaa runot on ekoja tähän blogiin
H:ki28.10.1998 00.10
Aamu
Aamu
ihanasti silmät avaa,
miettii
aivot jotain salaa.
Unen
lumot päivään haihtuu,
unisuus
kun siitä haihtuu
Aamu
hieno autereinen,
aamurusko
kultavöinen.
Elämän
kuin uuden saa,
ai,
melkein haukottaa.
Tuoksuja
on luonto suonut,
hienon
päivän meille tuonut.
Astun
ulos paljain varpain,
katsees
nään, oi oma armain.
Hymyyn
vetäytyypi meillä suu,
kaikki
täällä kaunistuu.
Luomakunta
tuhlaa meille tunnelmaa,
on
elo hetken, kuin pelkkää unelmaa.
Mauno
S
31.1.2003 17:23:26
Antaisin pois
Lenssu se tuas
piälle jo pukkoo.
Luissa se juilii
ja nokan lyö
tukkoon.
Olo on tuhnakka,
kunto on poissa.
Ihan kuin ois,
keitetty voissa.
Kivistää piätä,
kivistää toista.
Ei pillerit tätä
vaivoo poista.
Kukaha ottas
ilimase lenssu.
Kerro se mulle,
nin hötkäätän
sulle.
M Strandén
H:ki 2000
Ei
hassumpaa
Lohta
Norjasta on Suomi on tuonut,
kinkun
vetisen on Tanska suonut.
Terävimmät
aineet Viro antaa,
juomat
sieltä kansa kantaa.
Kaiken
mässäilyjen jälkeen,
kuulen
lievän ähkäisyn,
velkarahalla,
mutt
ei ollut hassumpaa.
Tähänhän
se EU vie,
on
monelle se mieron tie,
kun
johtajamme sorsii omaa kansaa,
se
menee ulkolaisen ruuan ansaan.
Direktiivit
tehotaloutta suosii,
sieltä
saamme taudit,
hormoonitkin
suoniin.
Silti
kuulen lievän ähkäisyn:
Ei
ollut hassumpaa...
M Strandèn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
