Helsinki 25.5.1998

Kiteetä

Kitee on kaunehin Karjalanmaa,

niin kauniina vaarat sen siintää.

Kukkivat tuomet ja pihlajat taas,

näin aikamme yhteinen rientää.

Vieläkö täällä on kukkiva maa,

kun palaamme nuoruuden teille.

Kuulemme kielenne suloisen taas,

se on sitä Kiteetä meille.

Ystävät miksi on tää hiljaisuus,

kaikki on kaukana meistä.

Tulkaamme taasen yhtehen taas,

olemme yksi taas teistä.

Kiteellä nuoruuden kultaamat maat,

on painunut sieluun ja syvään.

Kun tulemme luoksenne tänne nyt taas,

muista muistojen kultaama sydän.

Näättekö tänään mun naamion taa,

aika sen kaikille laittaa.

Mutt, katsoa taakse tuon naamion saa,

siellä kädet sulle ruusuja taittaa.

Mauno Strandén

Maunon runoja