Antero näki kauniin naisen 12.3.2016
Näimpä minä nätin tytön
tytön niin tosi komian.
Hän antoi kauneimman hymyn
kelle hän hymyili?
Katsoin heti taaksenikin,
siellä ei ketään ollut,
olikos minulla nokea nokassa,
taikka puuroa rynnäksillä
taikka paita housun päällä?
Ei mitään näistä,
hän hymyili minulle,
minulle vanhalle pojalle!
Heti hän sulatti syömmein,
siitä aivan hämmennyinkin,
en saanut sanoja suustani,
en mitään järjellistä,
kauniille syömmeni sulattajalle.
Olinko minä paniikissa,
vaiko tuliko hännän alla,
sillä siunatulla hetkellä,
tiaisuus ohi kuin tähden lento,
toivon totisesti toista tilaisuutta!
Anteron kertomuksen perusteella! Mauno Strandén
Ps.
antero lähenee jo yli 50 v, mutta luonteva lähestyminen naisen kanssa
on hiukan vaikeaa, kun ei tiedä kuinka suhtautua ja mistä puhua! Kovasti
avulias kaveri tietokone probleemissa.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Syys tunnelmia!
Helsinki torstai, 11.
tammikuuta 2001
Syksyn tunnelmia
Räntää sataa
litisee,
kansa yskii pihisee.
Askel raskas
kulkijalla,
tie on liukas jalan
alla.
Avaruus ja ikuisuus,
jääneet pilviverhon
taa.
Liekkö siellä koti
luojan?
Näinhän meille
kerrotaan.
Näinkö miettii
kulkija,
räntäsateen kastama.
Matalahan majaan astuu,
hartioilla raskas
vastuu.
Jo kohta kiukaan
kihinässä,
kuvan kauniin mieli
luo.
Kesästä ja
lämpimästä,
kohta kaikki totta tuo.
M Strandén
Suomesta
maanantai 22. helmikuuta 2016
Käin kukkauset
O:la 27.5.1998 21.45
Käin
kukkaukset
Käin kukunta kunnaalta
kaaniina kuuluu,
vanhoilta piijoilta
pelekästään huu huu.
Mustarastas se suloisen
sointinsa antaa,
johon kurpan tuo kurnutus
ei ota kantoo.
Luonto hiljainen on,
toista oll ennen,
kun käittii kukkuivaivat
tullen ja mennen.
Mustarastas se suloisen
sointinsa antoi
johon kurpan tuo kurnutus
ei ottanna kantoo.
Kaukana käki nyt orpona
kukkuu,
etelän reissuilla kaverit
hukkui.
Siellä EU:ssa särvitään,
pikkulintuja monta,
jonkun meilläi pitäs
sannoo:,, Perin onnetonta.
Elotonta reservaattii
meille nyt luodaan,
ottooko pitäs vua, mitä
etelästä suodaan.
Nythän tässä pitäs jo
nyrkkiä näyttee,
ei lintuja sua syyvvä,
tai kaikkia täyttee.
Pitäskö heille jo hommata, hamekankaat,
Mitää ei heillä, tolokkua oo ennee.
Ovat
ostaneet uutena, reikäsen vennee..
Mauno Strandén
torstai 18. helmikuuta 2016
Suurin elämässä!
Suurin elämässä on rakkaus!
Se antaa merkityksen elämään.
Silloin elämä on elämisen arvoista …
Se tekee joskus askeleen niin kevyeksi,
Jalat tuskin aina tapaavat maahan?
Se voi olla usvaakin usvaisempi olotila?
Se laittaa ajatukset omalle kiertoradalleen.
Se hymyilyttää, vaikka ei olisi aihetta?
Se antaa elämyksiä joita ei todeksi uskoisi,
siksi joskus siihen täytyy suhtautua varauksellisesti!
Hullaantuiko joskus, ei ne oli vain kauniita muistoja ;)
Mauno Strandén 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Muistojeni joulu 20.12.1997
Helsinki 20.12-97 Joululauluni
Muistojeni
joulu.
Taas
Joulu tuo,
ja
lämmön luo,
meidän
sisimpään,
nuoruutemme
Joulut tulee mieleen.
Ne
kauniita oll
elämälle
sydän sykki vaan,
ja
vesi tuli pikkupojan kieleen.
"Äidin
ruuat maittavat,
ja
tupa hiljainen,
se
oisko ollut rakkauden siemen."
Sä
tulit silloin Joulu oi,
tupaan
hiljaiseen,
jäit
lähtemättömästi
pienen
pojan mieleen.
Oi
Joulu jälleen tullos taas,
sä
tupaan hiljaiseen,
nyt
kylvön aika tässä meillä lienee.
"Muistoihinne
jätämme sen nytten itämään,
kun
kuljette te rakkauden teillä."
Muistatteko
meitä vielä,
lapset
vuoden kahdentuhannen,
kuink
sukupolvet kukkii,
sitt
unhonyöhön hukkuu.
Oi
lapsi kahdentuhannen,
mis
ompi hiljaisuus,
vain
siellä Joulurauha, sykkii hiljaa syntyy.
"Oi
lapset kahdentuhannen,
mis
ompi hiljaisuus,
vain
silloin rakkautes palaa syttyy..."
Mauno
Strandén
Kiteetä Laulun sanat!
Helsinki 25.5.1998
Kiteetä
Kitee
on kaunehin Karjalanmaa,
niin
kauniina vaarat sen siintää.
Kukkivat
tuomet ja pihlajat taas,
näin
aikamme yhteinen rientää.
Vieläkö
täällä on kukkiva maa,
kun
palaamme nuoruuden teille.
Kuulemme
kielenne suloisen taas,
se
on sitä Kiteetä meille.
Ystävät
miksi on tää hiljaisuus,
kaikki
on kaukana meistä.
Tulkaamme
taasen yhtehen taas,
olemme
yksi taas teistä.
Kiteellä
nuoruuden kultaamat maat,
on
painunut sieluun ja syvään.
Kun
tulemme luoksenne tänne nyt taas,
muista
muistojen kultaama sydän.
Näättekö
tänään mun naamion taa,
aika
sen kaikille laittaa.
Mutt,
katsoa taakse tuon naamion saa,
siellä
kädet sulle ruusuja taittaa.
Mauno
Strandén
lauantai 23. tammikuuta 2016
Veden uni
14.12.1996
Veden
uni
Vesi
hetken uupuneena
uneen
uinahtaa,
Sieltä
sitten kirkkauteen
kohta
kurkottaa.
Säkenöivät
hanget hetken
kuura
oksiin kohoaa.
Kimmel
iskee meille silmää,
sädekehän
kuukin saa.
Timantteina
hehkuu hanki,
ylös
nousee kosken henki.
Silloin
suuren hiljaisuuden tuntee,
veden
unessa kun kulkee.
Vaik
hyytävä on lumi tuo,
silti
ilon meille suo.
Joskus
säkenöivän hohdon antaa,
kohta
kulkijan se hyvin kantaa.
Vesi
unestaan kun herää,
voimia
se silloin kerää.
Kasvit
uuden elämän kun saa,
luonto
silloin kukoistaa.
Luomakunta
kilvan kiittää,
luojan
kättä taitavaa.
Elonkierre
jälleen sykkii,
elämä
on ihanaa..
Mauno
Strandén H:ki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)