sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Veljeni Tauno 70v

Veljeni Tauno 70 vuotta

Nuorena kun loit sä uraa,
kaivoit kilometrit avo-ojaa.
Vuoroin vuolit vihreätä kultaa,
ei työt raskaimmatkaan
jääneet tekemättä sulta.

Silti raskaan päivän jälkeen,
muistit tangon taikaa.
Polkassakin se oli sulle,
mestaruuden aikaa.

Ei tiennyt Tauno silloin,
vielä aikaa tulevaa,
kuinka vanhana,
on joskus mukavaa.

Hyvä musiikki
ja jalka vipattaa,
jo ihmeasentoihin kengän,
tanssilattialla laittaa saa.

Onnitellen Mauno perh.


Kiteellä Juhannuksena 2001

Kiteellä Juhannuksena 2001


Vietimmepä Juhannusta.
Juhannusta kaiken kansan.
Yötöntä yötä elimme.
Karkeloimme aamuyöhön,
Suomen sulossa suvessa.
Haarajärven rantamilla,
järven ruskeavetisen.

Ystävii oll siellä paljon.
Monta tuttua tull etehen,
vuosikymmenten takua.
Siellä kaikki keinahdeltiin,
musiikissa mukavassa,
seurassa niin rattoisassa.

Kohta oll kokonkin aika.
Kokko kuin elämän kaari.
Hetki kuumana käyvvään,
puut poroksi palavat.
Kaikkoo siinä katsojatkin,
kun ei pala suuri liekki.
Kuka hiillosta kohentaa?

Yksin jääpi ihminenki,
yksin kuin kylmä kekäle.
Ei tule tuumijoita,
ei ystävät paikalle lehaha.
Uudet ihmiset tulevat,
uudet tallaavat tanhuvia,
ikuisesti luulevat elävän.

Taisipa kuva olla juuri siltä kertaa!



Mauno Strandén
M:lä



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Muisto 1950 luvulta

Helsinki 13.2.1997

Muisto -50 luvulta

Suvirannassa, kesällä, istuttiin,
kun ensin palloa pelattiin.
Meille ne kertoivat Nooasta,
vaikka me ois tykätty hyvästä ruuvasta.

Paikkana ranta oll ihana,
vaikka meillä oll sellanen vetäjä.
Meille se aina ärhenteli,
se oli, kuin "lusikkavieruksen" veli.

Meille välistä saarnattiin lihasta,
ei tyttöjä sua nykästä hihasta.
Kauheita kuvia eteemme kannettiin,
ja eloomme vastuuta annettiin..

Meillä mielessä kuvat oll kauniimmat,
mejjän oman luojamme maalaamat.
Hetkestä luojamme herkän loi,
kauneimman kesän meille hän soi.

Rakkauven kerran kun mieleemme saamme,
sitä tarvittaessa myös jakakaamme.
Paljon sitä kyllä jakaa saa,
kun luonnosta lisää ammentaa.

Kerran kun loppuu, tää elo mainen,
elämä lyhyt, vain haihtuvainen.
Onnen kukoistuksen silti se antaa,
vai onko elo, vain tyhjää santaa...

Mauno Strandèn

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Iso lintu

 
Muistelu isosta linnusta, kertomuksen perusteella..



Tapasin minä suuren linnun
kolkassa itäisen Suomen,
laidalla suuren vesistön.
Silloisilla korpimailla,
nykyisillä metsämailla.

Kuljettiimpa kuusikoissa
männiköissäkin mentihin
sinä kuumana kesänä.
Kävelyä kaiken aikaa,
vedet juotiin suorahan suosta.

Empä tiennyt tulevasta,
onnen tunteesta orastavasta.
Joka mieltäni mylläisi,
se oli ihanaa harjoitusta,
keskustella jopa kinastella!

Poikettiimpa linnun luona
pöydän laittoivat koriaksi.
Maistui hyvin antimenne,
vieläkin muistelen makuja,
kaikki oli kiitettävii!

Oli siellä "neitonenkin"
harvinainen luojan luoma
niin kaunis ja suorasanainen
pääni pyörällle panija
komenteli, silti häntä ihailin.

Näytin varmaan honkkelilta,
kummajaiselta kumminkin.
Täytit melkein ajatukset,
maanpinnalle taas palautit,
sanan miekalla sivautit!

Kohta, pelit pystyyn pistettihin.
Neitonen voitosta varma
sellainen mulla pelikaveri!
Tuimaa oli pallon kulku
voitopisteeni sitten laskettihin.

Työtä oli päivät pitkät
mitata mantuja monia.
Tärkeimmäthän vaakittiinkin,
kuivattamaan kopimaita.
Mielenkiinnolla iltoja odotin.

Käytiimpä rannalla upean järven
Korven halki pirpeteltiin,
hetken aavaa ihasteltiin.
Järvihän oli tosi komia,
vesi niin kirkkaasti kimalsi.

Hietalahdenranta oli todella upea
aaltojen muovaamat kuviot,
välkehti  rantasannan harjanteissa.
Tuskin neitonen huomasikaan,
mulle jäi mieleen iäksi!

Kohta mentihin "kotia" kohti
matka joutui joutuisasti.
Käsi kättäkin hellästi tapasi
mättähillä kumpikin kulki
polku välissä tyhjänä lepäsi.

Kaveripa metsässä koijan keksi
tehdäämpä kyinen keppi,
annappa se neitoselle,
fiksulle, ison linnun tyttärelle.
Siitähän riemu jo repesi!

Ärtyi neitonen isosti,
Nakkasi tuon kyisen kepin,
tulisesti, voimalla viskasikin,
lensi tunnin, lensi kaksi,
katosi iäksi pieni pilamme.

Oltiimpa me noloina silloin
kadutti temppu kauhiasti.
Nolotti niin vietävästi,
eipä auttanut lepyttelyt.
Oltiimpa me tomppeleita!

Ison linnun poika keitti,
rantakalan niin makoisan,
kuhat oli upean järven!
Lautasina järven kivet.
Sammakon joku suustaan päästi.

Olipa kesä kaunis silloin
painuipi mielehen syvälle.
Usein muistelen hyvällä
olihan upea kokemus.
Joku soitti sielujen säveltä!

Paljon aikaa siitä mennyt,
kesällä silloin oppi paljon,
työtä tehtiin yhtiölle.
Opin jutteleen myös tytölle,
neitoselle niin "ihanalle".

Joskus mietti suunnistaja
voisko neidolle oikeasti jutella
kertoa miltä tuntui miekkosesta
köyhästä apupojasta
linnun suuren tyttären ihailijasta.

Keskustelut kanssasi parasta,
vaikkei mitään erikoista,
sanansäiläsi upposi syvälle.
Halusit voittaa keskustelut
loppujen lopuksi voititkin kaiken!

Viestipä neito, liki vuoden päästä,
kiipesipä kotikoivuun korkealle,
katsoi näkyiskö onnea tulevaa?
Näkyikyikin ihan sopivansomasti,
ihanko lottovoittaja, no ainakin arpoja !

Laitanko vielä jotakin(älä laita).
Mieli tekis laittaa jotakin,
kielen päällä pyöriväistä,
vuosikymmenet muhinutta,
kaihon kaukaista havinaa.
Elämän suurta nostalgiaa!

Mihinkähän johtaja katosi
ei tuumaa ees lyhyttä lausetta
vai tuliko tekkapoo eteen.
Eipä heitelty hetulan tulta,
jokuko kastellut hyvät aiheet
painanut ne maan rakohon!



Kirjoituskilpailun voittaja 2917!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Muisto Äidistä!

Helsinki 3.1.1997


Muisto äidistä.


Äiti, elämän kauneimman minulle annoit,
Isänmaa, sitten päälläsi kannoit.
Parhaat ohjeesi meille laadit,
niin paljon rakkautta, me Sinulta saatiin.

Paljon elämässä rehkiä ehdit,
ei sitä juhlittu, ei pantu lehtiin.
Koko elämäs tarkkaan perheelle annoit,
kahdeksalle lapselle tyhjästä, kun eväitä kannoit.

Äidille tarvis kunniaa antaa,
ruokaa ja rakkautta, vaikka pöytään kantaa.
Äiti se ruokkii vaikka kahdeksan lasta,
monet äidit saanut on kiitoksen vasta.

Työmyyriä Sinun lapsista tuli,
silti sieluissa paloi rakkauven tuli.
Sinun lempeän rakkauden muistan aina,
on lapset ja vanhemmat, vain hetken laina...


Mauno Strandèn H:ki

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kotiin paluu

Kirjoitettu H:ki 1.4-98

Kotiin paluu.

Pimeys on jälleen poissa,
onkohan jo mummo koissa.
Pehmeä on kissan askel,
kohta minut sisään lasket.
Mummo maidon tarjoaa,
ai ai ai, kun janottaa.
Kehräten kun naamaa nuolen,
siitä kiitosta on puolet.
Kohta taasen nukuttaa,
pankolla kun rauhan saa.

M Strandén H:ki