Vietimmepä Juhannusta.
Juhannusta kaiken kansan.
Yötöntä yötä elimme.
Karkeloimme aamuyöhön,
Suomen sulossa suvessa.
Haarajärven rantamilla,
järven ruskeavetisen.
Ystävii oll siellä paljon.
Monta tuttua tull etehen,
vuosikymmenten takua.
Siellä kaikki keinahdeltiin,
musiikissa mukavassa,
seurassa niin rattoisassa.
Kohta oll kokonkin aika.
Kokko kuin elämän kaari.
Hetki kuumana käyvvään,
puut poroksi palavat.
Kaikkoo siinä katsojatkin,
kun ei pala suuri liekki.
Kuka hiillosta kohentaa?
Yksin jääpi ihminenki,
yksin kuin kylmä kekäle.
Ei tule tuumijoita,
ei ystävät paikalle lehaha.
Uudet ihmiset tulevat,
uudet tallaavat tanhuvia,
ikuisesti luulevat elävän.
Taisipa kuva olla juuri siltä kertaa!
Mauno Strandén
M:lä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti