Muistojeni joulu.1997

Helsinki 20.12-97 Joululauluni Muistelua 1950 luvulta


Muistojeni joulu.


Taas Joulu tuo,
ja lämmön luo,
meidän sisimpään,
nuoruutemme Joulut tulee mieleen.
Ne kauniita oll
elämälle sydän sykki vaan,
ja vesi tuli pikkupojan kieleen.
"Äidin ruuat maittavat,
ja tupa hiljainen,
se oisko ollut rakkauden siemen."

Sä tulit silloin Joulu oi,
 majaan matalaan
jäit ikuisesti
pikkupojan mieleen.
Oi Joulu jälleen tullos taas,
sä tupaan hiljaiseen,
nyt kylvön aika meillä tässä lienee.
"Muistoihinne jätämme sen nytt itämään,
kun kuljette te rakkauden teillä."

Muistatteko lapset meitä,
vuoden kahdentuhannen,
kuink sukupolvet kukkii,
unhonyöhön hukkuu.
Oi lapsi kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä Joulurauha, hiljaa syntyy.
"Oi lapset kahdentuhannen,
mis ompi hiljaisuus,
vain siellä rakkautes palaa syttyy..."

Mauno Strandén

1999 koulutapaamiseen tekemäni laulun sanat

 1999 koulutapaamiseen tekemäni laulun sanat

Menneitä muistellen

Me täytimme muistojen suloisen maljan,

joka nuoruuden jälkeen jo vajunut on,

”kun saavumme Kiteelle koulumme juhlaan,

meillä mielessä odotus mieluisa on”.

On luonto nyt muovannut uudelleen meidät,

kuin omenat tarhassa syksyisin on.

”Vuodet kauneuden veivät, joiltakin meiltä,

vain parhaimmat aromit jäljellä on”

Ei hetkessä kaikille aikaa oo haastaa,

kun kaunis tuo tuokio ohi jo on.

”Mutta muistojen maljaan, kuin ruusut ne laitan,

tuo maljakko kirkkaana säilyvä on!”

Vielä muistamme jatkossa, toista ol ennen,

kun yhdessä koulussa taaperrettiin.

”Vuodet kirkkaimmat helmistä veivät ne meiltä,

silti muistoista kauneimmat säilyvät ain!”

Mauno Strandén

Orimattilassa

Tuon kuun

H:ki3.11.1998 00.14

Tuon kuun

Suudelman huuliltas haaveissain join,

huumaavan hetken katseesi toi.

Syksy on tullut paljaat on puut,

nappana paistaa minunkin kuu.

Tuoksusi mieleen tuulonen tuo,

kaukaa aroilta terveiset suo.

Elo on hetki siihen se jää,

nauti siis nyt, on viel elämää.

Talvi kun kourii roudassa maa,

ajatus hetken matkoilla saa.

Löytää helposti muistojen maan,

siellä on kaikki, nyt kauniinpaa.

Siks suudelman huuliltas haaveissain juon,

kuunkin taivaalta sinulle tuon.

Jos prinssisi haaveissas ratsastelee,

katso kuka siellä kuuta, nyt katsastelee.

Mauno Strandén

Tähän olisi sävelkin, jos osaisi sovittaa vielä, no ei se kannata..

Syysmuistelot 1996

Orimattila 16.9.1996

Syysmuistelot

Syksyn tulon luissani jo tiedän,

tuulen nään, puiden lehdetkin jo vievän.

Hopeaisen harmaan ohimoillain nään,

voi kun oisi vielä, kevättä tää.

Paljon elämässä ilonaiteitakin on,

laitetaan talteen ne muistilokeroon.

Kanssa ystävien keskustella vois,

jos Luoja paljon elonpäiviäkin sois.

Kauneimmat kesät, nuoruuden parhaan,

niin monet myöhään sen tajuaa.

Vaikka ystävät haihtuu taivaan tuuliin,

muistot hyvät jäävät viel elämään.

Jos tänään tapaat ystävän tuon,

voisi huomenna, olla jo myöhä.

Siks ystävälle hetki nyt uhratkaamme,

ja kauniit terveiset, hänelle kertokaa…

Mauno Strandén

Kuu taivaalta

 Kirjoitettu vuosien kuluessa
  
Kuu taivaalta!

Kirjoitettu tarina suuresta urheilijasta!
Oli pitkään Kiteen Suomen ja koko maailman paras 1963 alkaen!


Mieli kaipasi nuorena sydän ystävää,
onko sellaista mulle ollenkaan.
Jos löydän, riittääkö rohkeus,
kun kokemus puuttuu kokonaan.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan?

Kohtasimpa neijjon nuoren,
neijjon niin iki ihanan,
Kitteen pittäässä idässä
kirkon ankaran komennossa,
kohteessa "suvisen" rannan.

Mitään täydellisen kaunista,
uskonut olevan taivaissakaan,
aika paljolti neidosta sanottu.
Siinä olit, tietämättäsi ihana
shokeeravasti sulle sykki syömmein!

Samalla kaunis ja kaukainen
kuin ois kuuta kurkotellut,
sitten katajaan kapsahellut.
Olit kangastus taivaanrannan
niin olit kaukana kaunoinen!

Eipä tiennyt haaveillessaan
mitä elämä tullessaan tuo.
Toi enemmän kuin toivoin,
näköpiiriini ihanan ihmisen
olinkin sen kesän onnesta sekaisin!

Tekipä mieleni kumminkin tepposet,
rohkeasti "kuuta" kurkin,
kuuta niin iki-ihanaa.
Olispa ollut hetkisen maassa,
kun kuurakettiakaan ei saatavilla!

Kuinka rohkenisin lähestyä,
noin hillittömän kaunista ja ihanaa?
Vaikeusaste kuin Himalaja.
Saanko edes sanoja suustani.
Näytänkö naurettavan nololta?

Pelkäsin Sinun suoraan sanovan:
Mitäs täällä norkoelet.
Minulla kavereita, mistä helppoa valita!
Unelmoitko "kuuta" taivahalta?
"Onneksi niin ei käynyt"!

Mikään muu ei ollut "järkyttänyt"
mieltäni niin positiivisesti?
Oli todella kuin kuu taivaalta
Voiko onnea olla näin suurta? Usko,
toivo, rakkaus ja suurin on Ensirakkaus!

Lähdimpä taas kylille kerran
voisinko haavettani havaita?
HUPS siinä hän istuikin ulkokeinussa
istui kuin ihminen oisi ollut,
tutkiessaan paksua "opusta"!

Lähestyinkin kohdetta varoen
jännitys oli sielussa sietämätön.
sädekehä vain häneltä puuttui,
tervehdykseen vastasi iloisesti,
sulosanat suustansa solisi.

Meni kerrasta pasmat sekaisin,
minun kuulumisia kysellessä,
neidon sulosanoja kuunnellessa.
Katsellessa kauneinta hymyä,
se oli suoraan taivaasta tullut!

Sitä solinaa oisin halunnut kuulla,
kuulla vaikka ikuisesti,
paratiisimaista liverrystä.
Voi sitä hirveää jännitystä,
jännitystä niin vietävän ihanaa!

Hetkihän taivaallisen tavaton,
maalaispojalle ei sellaista satu!
Mieleni liiteli sinne tänne,
hymyilytti yöt ja päivät,
eipä tiennyt miten olemus olisi!

Olin silloin onnellinen
onnellisempi kuin arvaatkaan.
Jalat tuskin maahankaan ylsi
käsi kättäsi haaveessa hapusi
elo silloin ihanalta maistui!

Nautin sekunneistakin seurassasi,
olit täysin täydellinen.
Koko kansaakin kohautit.
kun aina voiton seppele päässäsi,
pihapiiriisi palasit!

Kel onni on, onnen kätkeköön,
kukaan ei kerro minne?
Koetin kätkeä onneni-ilon.
Kuinka kätkeä aitoa iloa,
eihän se pysy piilosa, se hymyilee!

Tavattiimpa toisenkin kerran,
kakkukahvit tarjosit tuvassa,
olimpa siitäkin niin otettu.
Ite oikein leipomansa
suussa sulavan makuisen.

Kohdattiimpa kolmannenkin
kulettiin hetken keskistä katua
käytiin kylän keskustassa.
Käsi kädessäin hetkisen viipyi,
herkkiä kieliä minussa soitit!

Halajin Sinua lähelleni
jopa kaulahan kapsahtamaan,
Siellä vanhan aittanne luona.
Halaukset oli suuri ihanuus,
mielessäni suuri kiitollisuus!

Tavatessamme aina arastelin,
pihatielle tuskin uskalsin,
ollaanko samalla aaltopituudella?
Suotko hymysi vielä minulle,
minulle köyhälle pojalle?

Kaikki kuitenkin sujuikin sutjakasti,
tyytyväisiä lie molemmat
sulosoinnut mielessäni hyrisi.
Silti pelkokin mielessä heräsi,
oliko onneni liian suuri?

Ympärillä kaverit kateelliset,
hioivatkin onneni tuhoa,
mukana kateellinen kaverini?
Siitä täysin tietämättä,
elin ihanan katseesi lumoissa.

Vain vajaan kesän kesti onni,
talollinen "kaveri" väliimme ehätti.
Puhui sulle miusta paljon palturia
naureskeli pitkin kyliä,
haaremiinsa sinut halusi!

Tulipa sitten rehvasteleen,
olet hänen morsiamensa,
naimakaupatkin luvassa.
Toipa terveiset Sinulta,
et halua koskaan, minua tavata?

Kauas silloin onni haihtui,
mieleni karille karahti!
Tuttuhan se oli tilanne.
Kurkotelleeni kuuta tiesin
harhaako onneni olikin?

Empä tiedä  tänäänkään,
mikä haaveemme hajotti.
Kaikki keinot sallittuja,
sodassa ja rakkaudessa,
kunpikaan meistä, sitä tuskin halusi!

Hetkistä kanssasi, luojaani kiitin!
Vaikka kielsit viestinnän Sinulle?
Näin uusi sulhos kertoi minulle!
Silti iloitsin Sinusta siellä,
Kiteellä, en missään mieron tiellä!

Jäipä mieleen kirkas kohta,
oli onni minuakin sipaissut.
Jossain se on maailamalla,
olihan se vahvasti hipaissut.
Onnen lähettillä muistuttanut!

Jatkoipa töiden etsimistä,
rankkoja oli työtkin silloin
onneakin kaipasin kovasti.
Sisukkuutta silti riitti,
elämän pakko siivitti menoa?

Eipä poijjalle paljon jäänyt
selkäsikin käänsit minulle,
muistot kumminkin ihanat.
Löysi lopulta elämäntoverin,
hänen kanssaan, ihana elellä!

Talouskin nousi ripeästi,
aikaahan siinä meni.
Kokemusta monituisilta aloilta,
miettiessä kaiken aikaa,
mistä rahat raapaistaisiin?

Olitpa ollut lahja taivahasta,
juuri sopivalla hetkellä.
Annoit osviittaa elämääni,
jäit muistoihini elämään,
olit enemmän kuin tajusin.

Toivon silti viestin kohteen,
jostain vielä putkahtavan,
Niinkuin putkahti onnikin
salaperäisyyden sokkeloista,
voisi vertailla harhaako kaikki olikin 

Muistin sinua tuhanesti,
otatko edes kiitosta vastaan?
Tajusin suurtakin onnea olevan.
Nostit aatokset toiselle tasolle,
tasolle niin "viettävälle"!

Tähän onkin paras lopettaa,
elämä se meitäkin opettaa,
Vastaiset ja myötämäet,
nähnyt mielenkiintoista elämää!
Lisään tarvittaessa säkenöiviä säkeitä..
Jos ei säkeitä, niin rivejä säkeisiin!




"Kirjoitettu kuullun tarinan mukaan"?

Vielä aiheeseen liittyvää musiikkia klikkaa tätä!

Pääset matkalle kuunsillalle!

Lenssun iskiessä!

Orimattila 28.1.1997

Lenssun iskiessä

Lenssu se meihi ku jollonnii tulloo,

elämässä ei sillo ou paljonkaa sulloo.

Lenssuku oikee rohmoo ja juilii,

miel tekköö sillo, männä jo huilii.

Sänkyy ihtesä kallistoo,

ja peittosa alla vua kutjottoo.

Ei tule un, eikä voi valavoo,

joka paikkoo se lensukii,

alakaa jo kalavoo.

Sitteku pikkuse horrostaa,

painajaisii näkköö,

piässäi o iha niinku,

siinnois jo häkkee.

Viluvvärreet vua seläpiissä karmii,

eijjou potilaassa tippookaa sarmii.

Silimättii sillon vuan puolittai auki,

henkiikii haukkoo ku kuivilla hauki.

Tilalla potilas piehtaroi ja koittaa,

ähkiä valittoo ja aikoo voittoo.

Mauno Strandén

Kyllä sitä just paistettuja piirakoita pittää nousta ottamaan, jookosta ;)

Kevät herää

H:ki 22.3-97

Kevät herää.

Kukkaset nousee sylistä roudan,

heräävät jälkeen pienen tuon poudan.

Kylmästä maasta ihmeen ne näyttää,

toivolla monen syömen ne täyttää.

Ihmeen tuon heräävän, moni sen toistaa,

aurinko taasen kaikelle loistaa.

Tuoksut ja äänet, täyttää taivaan maan,

taas kerran yhdessä riemuitaan.

Vain hetken kestää kukat ja lintujen laulu,

tehkäämme siitä itselle muistojen taulu.

Hetken kauneus kestää saa,

ihminenkin hetkisen, sitten rupsahtaa...

Mauno Strandèn 

 

Näitä keväällä tulee pihamaalle! Alimman kuva sateen jälkeen!

Muisto Kiteeltä 1995

H:ki 27/2-95

Muisto Kiteeltä.

Kiteen muistan, mieleen painunut on syvään,

aatos askaroipi, saapuu joskus kylään.

Nuoren työt ja olot, oli ankeet kovat,

mieleen sittenkin, tulee vain muistot somat.

Kukkui Kiteen käki silloin kaunihimmin,

oli kesä siellä ihana ja lämmin.

Oli lampein ahvenetkin ihan toista maata,

särjistäkin taittiin suolakalaa saada.

Suvirannan iltahetket hyvin muistaa,

ihmissuhteet alkoi silloin luistaa.

Ois kuin mansikka, tuo kakku kermainen,

pantu päälle ihanan tuon kermaleivoksen.

Maistettiinko silloin eloo ihanaa,

ei, muistot tunnettuja on vain ruusuistaan.

Nyt kaikkea on hieno muistella,

kun syksyyn, alamme jo luistella.

Mauno Strandén

Käin kukkaukset

O:la 27.5.1998 21.45

Käin kukkaukset

Käin kukunta kunnaalta kauniina kuuluu,

vanhoilta piijoilta pelekästään huu huu.

Mustarastas se suloisen sointinsa antaa,

johon kurpan tuo kurnutus ei ota kantoo.

Luonto hiljainen on, toista oll ennen,

kun käittii kukkuivaivat tullen ja mennen.

Mustarastas se suloisen sointinsa antoi

johon kurpan tuo kurnutus ei ottanna kantoo.

Kaukana käki nyt orpona kukkuu,

etelän reissuilla kaverit hukkui.

Siellä EU:ssa särvitään, pikkulintuja monta,

jonkun pitäs meilläi sannoo:,, Perin onnetonta.

Elotonta reservaattii meille nyt luodaan,

ottooko pitäs vua, mitä etelästä suodaan.

Nythän tässä pitäs jo nyrkkiä näyttee,

ei lintuja sua syyvvä, tai kaikkia täyttee. 

 

Mauno Strandén

Ratsu nimeltä Thomas!

Sanoisin sävel läheltä liippaa ;) Tuohon aikaan oli tämänniminen jokaisen asiaaseuraavan huulilla, muistanette kai!

 Käydään Paasiveden rannalla taas puolukassa!

Syksy 1996

Orimattila 19.11.1996

Syksy

Ankeutta harmautta, syksy meille antaa,

Atlantilta pilvet suuret vettä meille kantaa.

Sataa suurin pisaroin, kaikki täällä kastuu,

vaikka kuinka varoen, luonnossa nyt astuu.

Metsäretken tehdä saan, suureen hiljaisuuteen,

luonnonkirkkoon menen vaan ja katsoo kaukaisuuteen.

Sammaleiden kasvustot, parhaimmat on siellä,

lajitelma loputon ja tuoksuvatkin vielä.

Retki metsänuumeniin, se kyllä maksaa vaivan,

syksyn väriloiston nään, tähtiä en taivaan.

Jo timanteiksi muuttuu, vesipisaratkin nuo,

vain yksi täältä puuttuu, kukkaloisto tuo.

Syvemmälle metsään, on hyvä kuljeskella,

luontoa kun siellä on helppo lueskella.

Nuotion kun tekee, luokse ikikuusikon,

tervaskanto palaa, nyt melkein kesä on.

Pisarat kun pudotessaan, sammaleessa sipsuu,

hahmo harmaa nuotiolla, yksin siellä istuu.

Katsoo liekkiin suunnistaja, vielä synkän salon,

laittaisinko liekkeihin, tuonkin koivuhalon.

Mauno Strandén

Tänään kun lauluni laadin

Tänään kun lauluni laadin
laulun niin ihanan,
ystäväs tahtoisin olla, nyt sekä ainiaan!
Valssiin tahtoisin ystävän viedä
valssiin hienoon ja viehkeään.
Liidellä kevyesti, kuin perhoset erämaan,

Hetki tää, mieleen jää,
hetki ikuisten muistojen.
”Vaikka vain, mielessäin
me tanssimme taivaisiin”..

Valssiin tahtoisin ystävän viedä
valssiin hienoon ja viehkeään
Tilaisuutta koskaan ei tullut
haave tanssimme elämään jäi!

Tanssimme liidellen kaksin
onhan nyt täysi kuu
musiikki meitä nyt liittää
jää haaveemme näin elämään!

Tuli viimeikin elossa aika
jolloin tanssiin mä sinut hain
Tanssin kanssasi mielikuvitus valssin,
valssin kauniin ja hempeän!



 Kaikkea sitä mieleen tulee!

Pojan tyttärelle

Iso tyttö, tai sopivan kokoinen ;)

Ongelle lähtö loitsu!

Myrskylä 27.8.2015



Tule ahven Akkalasta, särki Säynehen kylästä,
miun onkkii ottamaan väkäkoukkuu viäntämään,
nyt on ongen ottoaika, väkoukun viäntöaika!

Nuoret paremmaksi panee,
hotat joutaa sivummalle.
Tavoitteet on korkialla
kalatkin kymmenkiloisia.
Vahvat täytyy siimat olla,
ahdin antimia onkiessa!

Nyt on ilmeetkin iloiset,
kun saavat lohenlotnakkeita.
Siinä perheelle evästä,
pyytäjälläkin harmiton harrastus!
Jotkut hiukan kateellisia,
näinhän aina kalamiestä
hiukan täytyy kadehtia!

Eivät silti ahnehtineet,
kolme tuollaista riittää.
Näytiksi emännälle, mis on oltu,
veden äärellä tietenkin,
veden jos on kaloilla kokoa,
Ahdin oikeita antimia!

 Itse kehitelleet perhosetkin,
kaikissa komeita karvoja,
mitälienee haituvia?
Laitettu lohien pään menoksi,
lienevät kaikki kaunihin perähän
katalasti koukku sisällä.

Polvi poijasta paranee, ainakin kalamiehenä ja muutenkin, on heillä hyvät muistit ja tavat! Nää on niitä sinttejä vuosien takaa!

Mauno Strandén

Jännitystä vastaan!

H:ki 3.1.1995

Jännitystä vastaan..

Kertoisinko, asian mä tosi jännän.

Esiintyjän jännityksen kurimuksen. 

Kauhulla kun ajattelee hetkee,

tuloani yleisöni eteen.

Jännitys jo sisälläni raastaa mua.

En tunne yleisöä, eikä se taas mua.

Horkka taikka kramppi, vaivaa vatsaa,

vaikka kuinkapaljon tähän satsaan.

Yksin olen yleisöni eessä.

Mennyt keskel petolauman hurjan.

Itsevarmuuteni lienee tosi kurja.

Jotenkin nyt kimppuunkäynti täytyy kestää.

Siinä pojan posket ovat kalpeet.

Kuin yksin tyhjänpäällä tässä kulkee.

Kädet kostuu, kylmäst hiestä nyt varmaan.

Sydän pikkuhilja, nousee aivan kurkkuun.

Itseäni orvonlailla katonrajasta kun tsiikaan.

Kädet vapisevat, sanat unohtuvat,

kuin kuumaperuna, joku kumma,

suussa tuntuu olevan jo liikaa…

Mutta ystävät, tää elämä on ainutkertainen.

Luojan kuva, ainut vertainen.

Siksi turhaa lienee meidän jännittää.

Vaan räväkästi yleisömme lämmittää.

Toivon esiintymisjännitteiden jäävän tähän.

Saanen syventyä uuteen elämähän.

Sananmiekan harjoituksen aloitanko tänään

Jännityskin pikkuhiljaa tallaantukoon länään.

Mauno Strandén

Voi hyvä jysäys!

8. maaliskuuta 1998

"VOI HYVÄ JYSSÄYS"

Kuka mittaa kuka tietää.

Kuka mittaa avaruuden matkan,

kuka ajan ikuisuuden.

Olemmeko tomu alkuräjähdyksen,

mikä järjen tärkeysjärjestyksen,

ajatuksen sielukkuuden.

Ahneudelle tekee tilaa,

hetken valtiaat,

ja kaiken pilaa.

Tuhkaa tuleville jää,

myrkyt kaikki levällään.

Tiedä vaikka jysähtää.

Pessimisti

Mauno Strandén

Herrain pelkoa!

H:ki 7.3-98

Herrain pelkoa

Rodut täytyy saada sekoon,

se on in, päivänpolitiikan tekoon.

Meidän palveltava hyvin poikaa etelän,

se tekee Suomipojastakin vetelän.

Ei tottunut oo, herrain persettä nyt nuoleen,

meni oman maansa puolesta vaikka kuoleen.

Nyt herrakansaa pitää pokkuroida,

ei vapautua hevillä nyt voida.

Koptereilla pötkii pakoon johtajamme,

jos saaste jostain uhkaa tanhujamme.

Kivi kenkään päättäjille täytyy asettaa,

ettei ala meitä jälleen kusettaa

M Strandén H:ki

Myrskyn jälkeen!

Orimattila 30.7.1998

Myrskyn jälkeen

Kesämyrskyn jälkeen,

kiitää repaleiset pilvet.

Tuovat kaihon kaukaisuuteen,

liikutuksen nykyisyyteen.

Aistii luonnon rytmin kiihkeen,

kaiken täällä katoavan,

meistä ei jää muistoakaan,

iankaikkisuuteen haihtuu kaikki.

Ei tärkeäkään elää saa,

ylpeäkin katoaa.

Kaasuks kaikki avaruuteen haihtuu,

eläjät kun täällä vaihtuu.

Rakkausko täällä kestää,

ei rakkauden tuloa voi estää.

Jumala on rakkaus,

näin on jossain kertomus.

Kaunis rakkauden hetki,

siihen luoja salaisuuden kätki.

Teeppäs retki taivannrannan taa,

pilvet repaleiset kuljettaa.

Mauno Strandén

Onnittelut anterolle 1993

Runo 29.11.1993 

Päivän 50v sankarille!

Viidenkympin virstanpylväs
Anterolla täynnä on.
Silloin liikkuu muistot haikeet,
riemut, surut, pettymykset, vaiheet,
mielessä ne enää on.

Kokemusta niistä paljon,
elämälle tullut on,
niinpä sitä kokemusta
muillekin nyt jakaa voi!

Lupsakkuutta, lämpimyyttä,
hyvän mielen mystisyyttä,
antaa paljon ystävyyttä,
sielun kestävyyttä riittää,
jakaa muiden ahdingon.

Silloin sielun syvyyksistä,
hyvä tahto kumpuaa,
josta jakaa toisillekin
joskus vaikka jakaa on.

Mauno Strandén

Ps. Empä muista herrasmiestä kelle tämän kirjoitin

Lipun nosto 1995

Lippujen nostot 28.2.1995 Kontulan huollossa

Lipun nosto

Tangon taipuessa,

lipun paukkuessa,

myrskyn kohistessa,

sateen piiskatessa,

naruissa solmuja paljon!

Rystysin valkoisin,

siniristilipun

tankoon mä jaksin

auringon noustessa.

Kestä riepotus

myös talvimyrskyn.

Nyt laskiainen on

ja tangossa Suomen lippu!

Kohmeisin sormin

Mauno Strandén

Linnut laulun sanat

Linnut H:ki 30.3.1995

Kun itäinen tuuli nyt lämpönsä suo

ja kukkihin peittyvi maa.

Linnut ne taivaalla taas kaartelee,

ja laulunsa meille ne suo..

Pääsky, lintu lämpimän etäisen maan,

pääsky tuot kuin ystävä terveiset taas.

Pääsky sulo laulusi kuulen,

muistuu mieleeni jälleen,

suuren rakkauden..

Kun päivä taas illaksi nyt laskeutuu

ja tuoksut nyt täyttävi maan,

kun linnut ne ylhäällä lentävät vaan,

niin terveiset perille saan..

Linnut, lento niiden on kaunista niin.

Linnut, laulu niiden jo vie muistoihin.

Linnut, merkin herkän ne antaa,

kauas taivaalla liitää,

luokse kaukaisen maan..

Mauno Stranden

Ps. tehty Keinutie 5:den kekkereihin, jossa se esitettiin hanurin säestyksellä! (säv, lokki)

Keinutie 5 täytti 30 vuotta!

Keinutie 5 H:ki 28.8.1995

Tänään juhlat meidän talon,

muistetaan sit monin tavoin.

Nuorelta se vielä näyttää,

vaikka 30 vuotta jo täyttää.

Lippu vedetty on salkoon,

juhla on siis päässyt alkuun.

Tuttuja on täällä monta,

eikä yhtään onnetonta!

Ihmisiä täällä moneen lähtöön,

esimerkinnii voisi kertoo:

Yhtenä vois olla tää, meijjän pappi

ja sitten vielä Haran Matti!

Nyt kun taasen yhes ollaan,

rupatellaan, kuuman kesän kuulumiset,

menemiset, tulemiset, ilot, surut,

itsekunkin jaksamiset!

Mielen virkistystä saamme,

sitä toisillekin jaamme!

Onnea talolle ja itsellemme

Mauno Strandén

Runo Keinutie vitoselle 20.5-1994

Kuulkaa nyt kaikki ystävämme
ruusutarhan perustimme tänne.
Silmäin iloks talon väelle,
ja tomerille ikämiehille!

Oodi hetken kauneuden,
kavään kaiken rakkauden,
rinnoin ylväin käymme
kohti uutta kesää,
linnut rakentavat pesää.

Rakkauden nuo symboliset ruusut,
istutamme maahan tähän
johon jäävät elämähän,
iloa ne meille tuottaa,
eikä tehdä työtä suotta!

Kiitos, jotka osallistutte tähän,
autamme kai luontoakin vähän.
Miehet ronskit kevääl herää,
ymmärtää ne kauneuden perään.
Silmäin iloa nyt kukat tuottaa,
ruusuun aina sydän luottaa..

Mauno Strandén

Kitee kaunehin Karjalan maa

                        Orimattila 25.5.1998

                      Kitee kaunehin.

Kitee on kaunehin Karjalanmaa,

niin kauniina vaarat sen siintää.

Kukkivat tuomet ja pihjalat taas,

näin aikamme yhteinen rientää.

Vieläkö täällä on kukkiva maa,

kun palaamme nuoruuden teille.

Kuulemme kielenne suloisen taas,

se on sitä Kiteetä meille.

Ystävät miksi on tää hiljaisuus,

kaikki on kaukana meistä.

Tulkaamme taasen yhtehen taas,

olemme yksi taas teistä.

Kiteellä nuoruuden kultaamat maat,

on painunut sieluun ja syvään.

Kun tulemme luoksenne tänne nyt taas,

muista muistojen kultaama sydän.

Näättekö tänään mun naamion taa,

aika sen kaikille laittaa.

Mutt, katsoa taakse tuon naamion saa,

siellä kädet sulle ruusuja taittaa.

Mauno Strandén

Kirkko tarjoo juhlakahvit

Kirkko tarjos juhlakahvit!

Nyt on hyvä muistutella
paljon vuosia nipussa.
Onko tullunna tulosta
mennytkö elo hunningolle,
Koko arvokas elämä.

Ei oo mennyt hunnigolle
eletty niukka, antoisa elämä.
Poimittu marjatkin maasta.
Kaiken takana on nainen
vaimoni, aikaansaapa savolainen!

Työtä tehtiin pyhät arjet,
siinä oppi lapsemmekin,
jotka kiitosta antavat.
Tulipa liian ahkeroita
ei riitä viikossa päivät!

Nyt on aikaa huilaella
pistää halkoja pinohon.
Sanamiekalla sivaltaa,
sananvapautta puolustaa.
Änkyröitäkös harmittaa.

Mikä olikaan unelma?
Koettaa selviytyä jotenkin.
Puolison hyvän kun löysin
ei kieltänyt harrastusta,
onnea enemmän kuin uneksin.

Mielemme tasapainoisetkin
Yhdessä kuljettu pitkä matka
täydennämme toisiamme
Elämämme onnellinen,
hyvä näin jälkikäteen sanoa!

Kiitän kaikesta Jumalaa
Annoit suurella kädellä
kahmalokaupalla hutkahutit
enemmän kuin aavistelin
Ollaan aina kavereita!
                        
Mauno Strandén  Myrskylä huhtikuu 2015

Veljeni Tauno 70v

Veljeni Tauno 70 vuotta

Nuorena kun loit sä uraa,

kaivoit kilometrit avo-ojaa.

Vuoroin vuolit vihreätä kultaa,

ei työt raskaimmatkaan

jääneet tekemättä sulta.

Silti raskaan päivän jälkeen,

muistit tangon taikaa.

Polkassakin se oli sulle,

mestaruuden aikaa.

Ei tiennyt Tauno silloin,

vielä aikaa tulevaa,

kuinka vanhana,

on joskus mukavaa.

Hyvä musiikki

ja jalka vipattaa,

jo ihmeasentoihin kengän,

tanssilattialla laittaa saa.

Onnitellen Mauno perh.

Kiteellä Juhannuksena 2001

Kiteellä Juhannuksena 2001

Vietimmepä Juhannusta.

Juhannusta kaiken kansan.

Yötöntä yötä elimme.

Karkeloimme aamuyöhön,

Suomen sulossa suvessa.

Haarajärven rantamilla,

järven ruskeavetisen.

Ystävii oll siellä paljon.

Monta tuttua tull etehen,

vuosikymmenten takua.

Siellä kaikki keinahdeltiin,

musiikissa mukavassa,

seurassa niin rattoisassa.

Kohta oll kokonkin aika.

Kokko kuin elämän kaari.

Hetki kuumana käyvvään,

puut poroksi palavat.

Kaikkoo siinä katsojatkin,

kun ei pala suuri liekki.

Kuka hiillosta kohentaa?

Yksin jääpi ihminenki,

yksin kuin kylmä kekäle.

Ei tule tuumijoita,

ei ystävät paikalle lehaha.

Uudet ihmiset tulevat,

uudet tallaavat tanhuvia,

ikuisesti luulevat elävän.

Taisipa kuva olla juuri siltä kertaa!

Mauno Strandén

M:lä

Muisto 1950 luvulta

Helsinki 13.2.1997

Muisto -50 luvulta

Suvirannassa, kesällä, istuttiin,

kun ensin palloa pelattiin.

Meille ne kertoivat Nooasta,

vaikka me ois tykätty hyvästä ruuvasta.

Paikkana ranta oll ihana,

vaikka meillä oll sellanen vetäjä.

Meille se aina ärhenteli,

se oli, kuin "lusikkavieruksen" veli.

Meille välistä saarnattiin lihasta,

ei tyttöjä sua nykästä hihasta.

Kauheita kuvia eteemme kannettiin,

ja eloomme vastuuta annettiin..

Meillä mielessä kuvat oll kauniimmat,

mejjän oman luojamme maalaamat.

Hetkestä luojamme herkän loi,

kauneimman kesän meille hän soi.

Rakkauven kerran kun mieleemme saamme,

sitä tarvittaessa myös jakakaamme.

Paljon sitä kyllä jakaa saa,

kun luonnosta lisää ammentaa.

Kerran kun loppuu, tää elo mainen,

elämä lyhyt, vain haihtuvainen.

Onnen kukoistuksen silti se antaa,

vai onko elo, vain tyhjää santaa...

Mauno Strandèn

Iso lintu

 
Muistelu isosta linnusta, kertomuksen perusteella..



Tapasin minä suuren linnun
kolkassa itäisen Suomen,
laidalla suuren vesistön.
Silloisilla korpimailla,
nykyisillä metsämailla.

Kuljettiimpa kuusikoissa
männiköissäkin mentihin
sinä kuumana kesänä.
Kävelyä kaiken aikaa,
vedet juotiin suorahan suosta.

Empä tiennyt tulevasta,
onnen tunteesta orastavasta.
Joka mieltäni mylläisi,
se oli ihanaa harjoitusta,
keskustella jopa kinastella!

Poikettiimpa linnun luona
pöydän laittoivat koriaksi.
Maistui hyvin antimenne,
vieläkin muistelen makuja,
kaikki oli kiitettävii!

Oli siellä "neitonenkin"
harvinainen luojan luoma
niin kaunis ja suorasanainen
pääni pyörällle panija
komenteli, silti häntä ihailin.

Näytin varmaan honkkelilta,
kummajaiselta kumminkin.
Täytit melkein ajatukset,
maanpinnalle taas palautit,
sanan miekalla sivautit!

Kohta, pelit pystyyn pistettihin.
Neitonen voitosta varma
sellainen mulla pelikaveri!
Tuimaa oli pallon kulku
voitopisteeni sitten laskettihin.

Työtä oli päivät pitkät
mitata mantuja monia.
Tärkeimmäthän vaakittiinkin,
kuivattamaan kopimaita.
Mielenkiinnolla iltoja odotin.

Käytiimpä rannalla upean järven
Korven halki pirpeteltiin,
hetken aavaa ihasteltiin.
Järvihän oli tosi komia,
vesi niin kirkkaasti kimalsi.

Hietalahdenranta oli todella upea
aaltojen muovaamat kuviot,
välkehti  rantasannan harjanteissa.
Tuskin neitonen huomasikaan,
mulle jäi mieleen iäksi!

Kohta mentihin "kotia" kohti
matka joutui joutuisasti.
Käsi kättäkin hellästi tapasi
mättähillä kumpikin kulki
polku välissä tyhjänä lepäsi.

Kaveripa metsässä koijan keksi
tehdäämpä kyinen keppi,
annappa se neitoselle,
fiksulle, ison linnun tyttärelle.
Siitähän riemu jo repesi!

Ärtyi neitonen isosti,
Nakkasi tuon kyisen kepin,
tulisesti, voimalla viskasikin,
lensi tunnin, lensi kaksi,
katosi iäksi pieni pilamme.

Oltiimpa me noloina silloin
kadutti temppu kauhiasti.
Nolotti niin vietävästi,
eipä auttanut lepyttelyt.
Oltiimpa me tomppeleita!

Ison linnun poika keitti,
rantakalan niin makoisan,
kuhat oli upean järven!
Lautasina järven kivet.
Sammakon joku suustaan päästi.

Olipa kesä kaunis silloin
painuipi mielehen syvälle.
Usein muistelen hyvällä
olihan upea kokemus.
Joku soitti sielujen säveltä!

Paljon aikaa siitä mennyt,
kesällä silloin oppi paljon,
työtä tehtiin yhtiölle.
Opin jutteleen myös tytölle,
neitoselle niin "ihanalle".

Joskus mietti suunnistaja
voisko neidolle oikeasti jutella
kertoa miltä tuntui miekkosesta
köyhästä apupojasta
linnun suuren tyttären ihailijasta.

Keskustelut kanssasi parasta,
vaikkei mitään erikoista,
sanansäiläsi upposi syvälle.
Halusit voittaa keskustelut
loppujen lopuksi voititkin kaiken!

Viestipä neito, liki vuoden päästä,
kiipesipä kotikoivuun korkealle,
katsoi näkyiskö onnea tulevaa?
Näkyikyikin ihan sopivansomasti,
ihanko lottovoittaja, no ainakin arpoja !

Laitanko vielä jotakin(älä laita).
Mieli tekis laittaa jotakin,
kielen päällä pyöriväistä,
vuosikymmenet muhinutta,
kaihon kaukaista havinaa.
Elämän suurta nostalgiaa!

Mihinkähän johtaja katosi
ei tuumaa ees lyhyttä lausetta
vai tuliko tekkapoo eteen.
Eipä heitelty hetulan tulta,
jokuko kastellut hyvät aiheet
painanut ne maan rakohon!



Kirjoituskilpailun voittaja 2917!

Muisto Äidistä!

Helsinki 3.1.1997

Muisto äidistä.

Äiti, elämän kauneimman minulle annoit,

Isänmaa, sitten päälläsi kannoit.

Parhaat ohjeesi meille laadit,

niin paljon rakkautta, me Sinulta saatiin.

Paljon elämässä rehkiä ehdit,

ei sitä juhlittu, ei pantu lehtiin.

Koko elämäs tarkkaan perheelle annoit,

kahdeksalle lapselle tyhjästä, kun eväitä kannoit.

Äidille tarvis kunniaa antaa,

ruokaa ja rakkautta, vaikka pöytään kantaa.

Äiti se ruokkii vaikka kahdeksan lasta,

monet äidit saanut on kiitoksen vasta.

Työmyyriä Sinun lapsista tuli,

silti sieluissa paloi rakkauven tuli.

Sinun lempeän rakkauden muistan aina,

on lapset ja vanhemmat, vain hetken laina...

Mauno Strandèn H:ki

Kotiin paluu

Kirjoitettu H:ki 1.4-98

Kotiin paluu.

Pimeys on jälleen poissa,

onkohan jo mummo koissa.

Pehmeä on kissan askel,

kohta minut sisään lasket.

Mummo maidon tarjoaa,

ai ai ai, kun janottaa.

Kehräten kun naamaa nuolen,

siitä kiitosta on puolet.

Kohta taasen nukuttaa,

pankolla kun rauhan saa.

M Strandén H:ki

Mielikuva ukkosesta karaokena!

Tämän tekstin klikkauksesta sen pitäisi auteta

Hiljaista on, kuin huopatossutehtaassa!

Voi hyvä jyssäys! ja Haikailua

                      8. maaliskuuta 1998

                 "VOI HYVÄ JYSSÄYS"

Kuka mittaa kuka tietää.

Kuka mittaa avaruuden matkan,

kuka ajan ikuisuuden.

Olemmeko tomu alkuräjähdyksen,

mikä järjen tärkeysjärjestyksen,

ajatuksen sielukkuuden.

Ahneudelle tekee tilaa,

hetken valtiaat,

ja kaiken pilaa.

Tuhkaa tuleville jää,

myrkyt kaikki levällään.

Tiedä vaikka jysähtää.

Pessimisti

Mauno Strandén 


 

Helsinki 25.10.1998

Haikailua

Muistaa moni kaihoisalla aikaa,

oli silloin romantiikkaa taikaa.

Ei pojat olleet "linktoneita",

ei tytöt tehneet, kuin levinski nyt töitä.

Ujosti jos poika tyttöön katsoi,

ujompi vielä silloin, tyttö olla mahtoi.

Jos joskus taannoin, tytön kotiin saattoi,

ilmoista vain poika haastoi.

Silti hivelevän kaunis rakkaus, siitä syttyi

kun pikkuhiljaa toisiinsa he ryhtyi.

Siinä jännityksen kurimusta, toiselle kun antoi,

niin tunteen sulohedelmätkin, yhdessä he kantoi.

Vain silmäys toiseen, jo heille onnen antoi,

ihastusta jännitystä, heidän sanat kantoi.

Siinä kasvoi monenen suhde syvä,

kesti kolhut, oli liitto melkein pyhä.

Kuinka meillä asiat nyt ovat,

on ulkokuoret monella nyt kovat.

Ei tiedä mitä, mihinkä nyt pannaan,

uppoo tavat, yhä nuorempana kansaan.

Onko aina hyvä mennä, suoraan asiaan,

mitä elämässä jääkään, aikaan tulevaan.

Jos elon viimesivutkin, on käyty läpi tarkkaan,

päätyy moni elämässään, pelkkään sanaharkkaan.

Mauno Strandén

Herttainen runoni

2014

Herttainen runoni!

Kuinka hiljaa hiivit mun mieleeni,

kuinka hiljaa kelloja soitit.

Soitit kumminkin sielujen sinfoniaa,

siinä olivat taivaiset nuotit.

Osaat soittaa kauneimmat sävelet,

osaat herkistää ihmisen mielen.

Kuinka sitä voikaan vastustaa,

mielenliikutus rakkauden kieli.

Kun ihmisen mieltä herkistää,

tunne mahtava mielessä myllää.

Olo lienee silloin kuin taivaassa

Ei silloin murheita kellään..

Vielä tahtoisin kuulla soiton tuon,
nähdä mielikuvissa soittajankin
Onko vireessä soittajan soitinkaan,
jolla sekoitit ihmisen mielen?

Mikä soitin olikaan matkassasi.
sitä tuskin tarvitsi soittaa.
Se heläji kauneinta soitantaa,
sitä ei voi maalliset soittimet toistaa!
 
Muistot kauneimmat pysyy matkassa,
vaikka matka onkin pitkä.
Ne voitelee aivojen onkaloita,
ettei ajatus kalkkeutuis lisää!

 © Mauno Strandén

Ps.
Saanko itse tekstini heläjämään ja kielikuvilla hänestä sain voiton! Oma ajatuskiehkura siinä!